Englanninkielisen painotuksen linja tuo kansainvälisyyttä lukio-opintoihin Porissa

Tänään Porin koulujen lukuvuoden alkaessa käynnistyy Porin lyseon lukiossa uusi englanninkielisen painotuksen linja. Erityislinja on ensimmäinen englantia painottava opetuslinja Porin lukioissa. Peruskoulun puolella on järjestetty englantipainotteista opetusta jo pidempään. You can read the article also in English.

Englanninkielisen painotuksen linjalla aloittaa yhteensä 13 opiskelijaa. Opiskelijoista suuri osa on suomalaisia. Monilla opiskelijoilla on kuitenkin kansainvälistä taustaa.

– Suomalaiset liikkuvat ja työskentelevät tänä päivänä monissa maissa, joten perheiden taustat voivat olla erilaisia. Moni lapsi voi olla esimerkiksi aloittanut koulutaipaleensa ulkomailla. Englanninkielisen painotuksen linja mahdollistaa, että kansainvälisistä taustoistakin tulevat voivat edistää koulunkäyntiään Porissa, Porin lyseon lukion rehtori Jarkko Kivelä kertoo.

Erityislinjalla opintojen alussa englantia on enemmän, mutta opintojen loppuvaiheessa opiskelijoiden suomen kieli vahvistuu ylioppilastutkintoon valmistauduttaessa. Tällä hetkellä myös englanninkielisen painotuksen linjalta kirjoitetaan ylioppilaaksi suomeksi, mutta tulevaisuudessa asia voi muuttua.

– Lukiolain valmistelu on pitkällä siinä, että tulevaisuudessa voisi olla mahdollista kirjoittaa suomalainen tutkinto osittain englanniksi, Kivelä selvittää.

Linjalla lisätään alueen vetovoimaisuutta yritysten, työntekijöiden ja kaupunkilaisten eduksi sekä vahvistetaan opiskelijoiden jatko-opintovalmiuksia ja valmiuksia työskennellä kansainvälisissä työympäristöissä.

– On hienoa, että olemme saaneet hyvin opiskelijoita mukaan englanninkielisen painotuksen linjalle. Uskon, että yhä useampi opiskelija kiinnostuu linjasta tulevina vuosina, opetusyksikön päällikkö Taneli Tiirikainen iloitsee.

 

English-based study program brings internationality to upper secondary school in Pori

A new, English language -focused study program starts today at Pori Lyseo upper secondary school. The program is the first English language -focused line of study in the upper secondary schools in Pori.

A total of 13 students will start their studies in English. Many of them are Finns who have international backgrounds.

– Nowadays, the Finns are travelling and working in many countries so there can be various family backgrounds. For example, the children may have started their education abroad. The possibility to study in English enables international students to advance their studies in Pori, says Jarkko Kivelä, the principal of Pori Lyseo upper secondary school.

At the beginning, the students will study mainly in English. But as the educational program goes further, the students will strengthen their Finnish skills, especially when preparing for matriculation examination. At the moment it looks like the students will take their matriculation examination in Finnish but that may change in the future.

– The currently proposed General Upper Secondary Schools Act may allow in future to complete a part of the Finnish upper secondary school degree in English, Kivelä clarifies.

The special study program adds attractiveness of the area and benefit businesses, employees and citizens. It also strengthens the students' postgraduate skills and capabilities to work in international work environments.

– It is great that this many students have enrolled in this new program. I believe that in the future, more and more students will be interested in this, says Taneli Tiirikainen, the Head of the Teaching Unit.

 

Porin Lyseon lukio