Lasten syyslomalla pajailemaan Satakunnan Museoon

Syyslomalla Satakunnan Museon työpajoissa pääsee kokeilemaan erilaisia käsitöitä. Rosenlew-museossa pannaan pystyyn valutyöpaja ja Luontotalo Arkissa tehdään oma keppihevonen. Satakunnan Museossa seikkaillaan Elon merkkejä -näyttelyssä ja etsitään eläimiä ja kruunuja. Lisäksi voi istahtaa hetkeksi huilaamaan ja kuunnella satuja.

Satakunnan Museon kolmessa toimipaikassa järjestetään koululaisten syyslomalla lapsille työpajoja. Työpajat pidetään keskiviikosta perjantaihin 24.-26.10. Työpajoissa tehdään perinteisiä ja vähän uudempiakin käsitöitä sekä perehdytään näyttelyihin teemoihin tarkemmin. Luontotalo Arkin keppihevostyöpajaan pitää ilmoittautua etukäteen.

Satakunnan Museossa järjestetään työpajoja ympäri vuoden. Työpajoihin ei tarvitse erikseen ilmoittautua, ellei toisin mainita. Pajapäivinä on toimintaa taukoamatta klo 11-15 niin, että mukaan voi tulla milloin tahansa päivän aikana. Työpajat on tarkoitettu lähinnä kouluikäisille, mutta pienemmätkin lapset voivat osallistua toimintaan aikuisen avustuksella. Ja olipa lapsi minkä ikäinen tahansa, aikuiset ovat aina tervetulleita mukaan.

 

Työpajat

 

Valuhommia

Keskiviikko 24.10. klo 11-15 Rosenlew-museossa (Kuninkaanlahdenkatu 14)

Rosenlew-museossa pannaan pystyyn vanha kunnon valutyöpaja, jossa käytetään puhdasta tinaa ja oikeaa valuhiekkaa. Puutikulla, siveltimillä tai sormilla tehdään hiekkaan muotti. Kun tina on sulanut, on edessä valajan kohtalon hetki: valun kaato. Onnistuneista valuista saadaan aikaan mm. koruja ja amuletteja kotiin viemisiksi. Pajan hinta 5 €.

 

Keppihevostelua – ennakkoilmoittautuminen!

Torstai 25.10. klo 11-15 Luontotalo Arkissa (Pohjoispuisto 7)

Tule syventymään koko päiväksi keppihevosten maailmaan ja kulttuuriin. Työpajassa luodaan oma ”keppari” ja pidetään pienimuotoinen näytös työn tuloksista. Työpaja järjestetään yhteistyössä Porin lastenkulttuurikeskuksen kanssa. Ota omat eväät mukaan ja ilmoittaudu etukäteen martti.koski@pori.fi tai 044 701 9447. Mukaan mahtuu 12 työpajalaista. Työpajamaksu 12 €.

 

Etsitään eläimiä, jahdataan kruunuja ja kuunnellaan satuja

Perjantai 26.10. klo 11-15 Satakunnan Museossa (Hallituskatu 11)

Satakunnan Museon Elon merkkejä -perusnäyttelyssä seikkailee monenlaisia eläimiä. Porin karhu ihastelee Porin ja Satakunnan historiaa kymmenessä eri kohteessa. Näyttelystä voi löytää myös lohikäärmeen, kilpikonnan, pallokalan... Vihjekorttien avulla voit kokeilla, löydätkö Porin karhun ja sen hämmästelemät historiajutut sekä museon monet otukset. Päivän aikana voit lähteä myös kruunujahtiin. Jos löydät aarrearkun, voit myös askarrella itsellesi ihan oman kruunun! Ja kaiken tämän lisäksi ääneen luettuja satuja klo 13-14! Mukaan pääsee sisäänpääsymaksun hinnalla.

 

Kuvaaja Nelli Saari

Keppihevostyöpaja