Porissa nautitaan tänä kesänä kaupunkitaiteesta

Porin kaupungin katukuvassa päästään tänä kesänä nauttimaan kulttuurillisista yllätysmomenteista ja elämyksellisestä kaupunkitaiteesta, kun kesätaitelijat ovat saapuneet kaupunkiin.

- Keskustan toimijat elävöittävät ja kehittävät kaupunkikuvaa, jonka vuoksi taidealan opiskelijoiden palkkaaminen sopi erinomaisesti tähän kesään. Mikäli tällä kuukauden mittaisella kokeilulla on hyvä vastaanotto, on tavoitteenamme tulevaisuudessa palkata ammattilaisia koko kesäksi parantaen osaltaan taidealan työllisyyttä, kertoo kulttuuriyksikön päällikkö Jyri Träskelin.

Kaupungin ensimmäisiksi kesätaiteilijoiksi valikoitui Palmgrenin konservatorion musiikkiteknologi Erika Vastamäki, 22, sekä animaatioelokuva-alaa Turun taideakatemiassa opiskeleva Vilhelmiina Saine, 22.

- Lukiessani työpaikkailmoitusta verkosta mietin hetken, että voiko näin kivaa kesätyöpaikkaa oikeasti olla. Ilmoituksessa houkutteli erityisesti se, että pääsee itse innovoimaan työn sisältöä, Vilhemiina iloitsee.

Taitelijoiden ensimmäinen viikko on mennyt pitkälti ideoidessa, millaisin eri tavoin tapahtumarikkaan kaupungin katukuvassa yllätetään ja ilahdutetaan.

- Aivoriihemme tuloksena olemme järjestämässä muun muassa elävää patsasta, ihmistaulua ja kehupenkkiä. Tällä viikolla olemme ehtineet jo ilahduttaa ihmisiä kesäjoulupukkeina.

Kesätaiteilijat ovat olleet yhteydessä myös muihin kulttuuriyksikön tekijöihin ja ainakin kesäorkesterin kanssa on puhuttu yhteistyöstä.  

- On hyvin mahdollista, että tänä kesänä lenkkipolulla törmää yllättävään metsäkonserttiin, Erika vinkkaa.

Ihmisten ilahduttaminen on paras tunne

Kesätaitelijat ovat herättäneet ensimmäisellä viikolla jo kiinnostusta kaupunkilaisten keskuudessa. Taiteilijoiden mielestä paras mittari työn onnistumiselle on se, miten montaa kaupunkilaista he pääsevät ilahduttamaan.

- Paras palkka työlle on, kun pääsee ilahduttamaan toisia esimerkiksi kirjoittamalla runoja tai laulamalla. Siitä tulee itsellekin hyvä mieli, Vilhelmiina kertoo.

- Olemme ideoineet viimeiselle työviikollemme toteutettavaksi oman PoriLove-konseptin, jossa meidät voi tilata ilahduttamaan itselle läheistä ihmistä taiteen tavoin. Informoimme tästä lisää omalla sosiaalisen median kanavallamme, Erika jatkaa.

Kesätaiteilijat odottavat kohtaavansa mahdollisimman monia kaupunkilaisia.

- Meitä saa tulla rohkeasti tuijottamaan, moikkaamaan ja tutustumaan toimintaamme, taitelijat naurahtavat.

Kaupunki on suuri kesätyöllistäjä

Porin kaupunki työllistää tänäkin kesänä useita nuoria moniin erilaisiin tehtäviin. Paikkoja löytyy laidasta laitaan aina puistojen hoitamisesta tapahtuma-assistentteihin ja siivoojista kesäliikuttajiin.

- Tähän mennessä kesärekrytointeja on tehty 125 kappaletta ja lisää on tulossa, kertoo kaupungin rekrytointiassistentti Tiina Limnell.

Kaupunki halusi viime kesän tavoin tukea myös vuonna 2003-2004 syntyneitä porilaisia nuoria jakamalla heille sata kesätyöseteliä. Setelin avulla nuori voi hakea töihin Porissa toimiviin yrityksiin, yhdistyksiin ja järjestöihin, säätiöihin ja seurakuntiin.

- Hakemuksia tuli noin 500 kappaletta, jonka vuoksi kesätyösetelit arvottiin hakeneiden kesken tasapuolisuuden vuoksi, Auli Frondelius kertoo konsernihallinnon toimialalta.

 

Porin kaupungin kesätaitelijat kurkkaavat kehyksen läpi