Pori suunnittelee linja-autoasemakiinteistön ostamista

Porin kaupunki ja Matkahuolto Oy ovat neuvotelleet osakekaupasta koskien Matkahuollon omistamia Porin linja-autoasemakiinteistö Oy:n osakkeita. Kaupan toteutuessa osakkeet tulevat Porin kaupungin omistukseen ja linja-autoaseman kiinteistöyhtiöstä tulee kokonaan kaupungin omistama.

Kaupan taustalla on osakeomistuksen keskittäminen yhdelle taholle ja siten muun muassa kaupunkisuunnittelun Pasaasi-hankkeen edistäminen.

– Linja-autoaseman maapohja on jo kaupungin omistama. Kokonaisomistajuuden myötä korttelin ja lähialueiden kehittäminen olisi jatkossa helpompaa. Voimassa olevan yleiskaavan ja juuri valmistuneen modernin rakennusperinnön inventoinnin mukaan rakennus on suojeltava, mikä tultaisiin huomioimaan esimerkiksi keskusaukion kehittämisessä, sanoo kaupunkisuunnittelupäällikkö Mikko Nurminen.

Kauppahinta on laaditun arvion mukaan 270 000 euroa. Kauppaan liittyy Matkahuollon kanssa tehtäväksi tuleva 6 kuukauden pituinen määräaikainen vuokrasopimus 1.12.2019 alkaen. Hankinnan kate osoitetaan vuoden 2019 talousarvion investointiosassa konsernihallinnon toimialalle yritysjärjestelyille varatusta osuudesta.

Kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan maanantaina 4. marraskuuta.

Vanhalla linja-autoasemalla on käynnissä Matka-näyttely