Perusturvan ikääntyneille asiakkaille lahjoituksena joulukukkia ja –kortteja

Porin perusturvan ikääntyneitä asiakkaita ilahdutetaan tänä jouluna joulukukka ja –korttitervehdyksin. Kukat ja kortit annetaan sellaisille asiakkaille, jotka eivät muuten välttämättä saisi joulukukkaa tai korttia.

Satakunnan puutarhaseura ry lahjoittaa 100-vuotisjuhlansa kunniaksi 100 joulukukkaa yksinäisille vanhuksille.
 
− Satakunnan puutarhaseura on 100-vuotisjuhlavuonna halunnut tuottaa iloa mahdollisimman monelle. Toivepuistossa on esimerkiksi ollut toimintaa lapsille, perheille ja kaikille halukkaille. Ajattelimme, että yksinäisten vanhusten muistaminen jouluisella kukkatervehdyksellä olisi hyvä päätös tälle vuodelle, kertoo Kirsi Santala Satakunnan puutarhaseurasta.
 
Myös Porin kirjaston ja vanhuspalveluiden Ilahduta vanhusta joulukortilla –kampanja on lähtenyt hyvin liikkeelle.
 
− Kortteja on kertynyt mukava määrä aulan keräyslaatikkoon. Tiistain 3.12. joulukorttipajaan osallistui ilahduttava määrä väkeä lapsiperheistä eläkeläisiin, joten kortteja askarreltiin monessa ikäpolvessa. Kortteja voi toimittaa edelleen pääkirjaston aulan keräyslaatikkoon 10.12. asti, kertoo kirjastonhoitaja Aija Amee.
 
Yhteistyössä kirjaston ja Satakunnan puutarhaseuran kanssa toimii Porin vanhuspalvelut, joka hoitaa kukkien ja korttien jakamisen palvelukoteihin ja kotihoidon asiakkaille.
 
− Joulukorttien ja kukkien avulla voimme ilahduttaa montaa ikääntynyttä tänä jouluna. Vanhuspalveluiden työntekijöillä on tänä jouluna iloinen tehtävä jakaa hyvää joulumieltä näiden lahjoitusten ja korttien kautta, kiittää vanhuspalveluiden johtaja Pirjo Rehula.
 
Joulukortteja aletaan jakaa asiakkaille 11.12. alkaen. Jouluisia kukkatervehdyksiä puolestaan jaetaan perusturvan palvelukoteihin ja kotihoidon asiakkaille 17.12. alkaen.  

 

Kotihoito Porin perusturvassa