Porissa tavoitteena saada kaikki yhdeksäsluokkalaiset kesätöihin

Porin kaupunki on mukana Ysit kesäduuniin -kampanjassa, jonka tavoitteena on työllistää kaikki peruskoulunsa päättävät porilaiset nuoret kesätöihin. Nuoria tuetaan kesätöiden hankinnassa esimerkiksi jakamalla jokaiselle porilaiselle ysille 170 euron arvoinen kesätyöseteli, jonka toivotaan helpottavan kesätöiden saantia.

Viime vuosilta tuttu käytäntö kesätyösetelien jakamisesta on tänä vuonna osa Ysit kesäduuniin -kampanjaa, joka on Talous ja nuoret TATin ja Porin kaupungin yhteinen kampanja nuorten työllistämiseksi. Kampanjan aikana Porin koulujen yhdeksäsluokkalaisille jalkaudutaan kertomaan kampanjasta ja kesätöistä kouluihin ja järjestetään myös muun muassa CV-työpaja sekä työnhakuopastuksia. 

– Kampanjan tavoitteena on saada jokainen porilainen ysiluokkalainen kesätöihin kerryttämään työkokemusta. Mitä aiemmin nuori saadaan mukaan työelämään, sitä enemmän se tuottaa positiivisia vaikutuksia hänen myöhempään työelämäpolkuunsa, kertoo Ysit kesäduuniin -kampanjan projektityöntekijä Jonna Kuparinen.

Ohjaamossa järjestetään 25. helmikuuta alkaen jokaisena tiistaina Ysit kesäduuniin -päivystys, jolloin yhdeksäsluokkalaiset, vanhemmat tai työnantajat voivat tulla kasvotusten keskustelemaan yhdeksäsluokkalaisen työnhakuun liittyvistä kysymyksistä. 

Valtakunnallisessa kampanjassa on mukana myös muita kaupunkeja. Porissa kampanja haastaa sekä porilaiset peruskoulun päättävät nuoret hakemaan kesätöitä, että alueen yritykset, yhdistykset ja muut työnantajat palkkaamaan nuoria. Kun organisaatiot palkkaavat tänä kesänä porilaisen yhdeksäsluokkalaisen, maksaa Porin kaupunki osan nuoren palkasta. 

– Työnantaja voi käyttää yhdeksäsluokkalaiselle jaettavan kesätyösetelin nuoren palkkakustannuksiin, selventää työllisyyden hoidon päällikkö Juha Laine

Palkatessaan nuoria kesätöihin kahta viikkoa pidemmäksi ajaksi, on yrityksellä kesätyösetelin sijasta mahdollisuus hakea kaupungin kesätyöpaikkatukea kesätyöntekijän palkkaamiseen (max. 6 vk). 

– Kesätyösetelin voi käyttää vähintään kaksi viikkoa kestävään kesätyöhön Porin alueella ja muualla. Ainoastaan Porin kaupungin kesätyöpaikkoihin seteli ei ole käytettävissä, sillä Pori on itse mukana Ysit kesäduuniin -kampanjassa palkkaamalla kymmenittäin yhdeksäsluokkalaisia eri toimialoille, selventää Laine. 

Palkkaamalla nuoren kesätöihin ennaltaehkäistään nuorisotyöttömyyttä. Samalla työnantajalle tarjoutuu mahdollisuus luoda nuorelle positiivinen kuva työelämästä ja kertoa omasta alasta sekä siihen liittyvistä ammateista ja työtehtävistä. 

 

Keltainen reppu henkilön selässä