Pori muistaa laskiaistiistaina kaupunkilaisia Reilun kaupan kaakaomaistiaisilla

Ulkoilu ja lämmittävät herkut kuuluvat suomalaiseen laskiaisperinteeseen. Kaupunki toivottaa laskiaistiistaina porilaisille hyvää laskiaista jakamalla Reilun kaupan kaakaota keskustan alueella.

–  Bongaa laskiaistiistaina 25. helmikuuta torin paikallisliikenteen laiturialueelta reiluuttajat iltapäivän tunteina ja hae itsellesi annospussi reilua kaakaota kotiin viemisiksi, kannustaa Reilun kaupan kannatustyöryhmästä Heli Välimaa.

Kaakaotempauksella Reilun kaupan kaupunki Pori haluaa kiinnittää huomiota kehitysmaissa viljeltäviin tuotteisiin, niiden tuottajiin ja tuotanto-olosuhteisiin.

–  Esimerkiksi maailman kahdessa suurimmassa kaakaopapujen tuottajamaassa Ghanassa ja Norsunluurannikolla työskentelee 2,1 miljoonaa lasta terveyttä tai koulunkäyntiä haittaavissa olosuhteissa, kertoo Välimaa.

Pori on sitoutunut edistämään vastuullisia hankintoja ja hillitsemään ilmastonmuutosta. Esimerkiksi Reilun kaupan kaakaota on päivittäin tarjolla koulujen välipalamyynnissä.

–  Vaikuttavin tapa olla mukana vastuullisemman maailman tekemisessä ostaessamme kehitysmaista tulevia tuotteita, olimmepa sitten kaupunkilaisen, kaupungin työtekijän, yrittäjän tai vaikkapa poliittisen päättäjän roolissa, on suosia vastuullisuussertifioituja Reilun kaupan tuotteita, kertoo Välimaa.  

Reilun kaupan sertifioinnissa mukana oleville viljelijöille maksetaan takuuhintaa ja sen päälle Reilun kaupan lisää. Viljelijöille tarjotaan koulutusta itse viljelyyn ja vastuullisuusasioihin sekä kaupankäyntiin. Reilun kaupan sertifikaatti on vahvasti myös ilmastoteko, sillä Reilu kauppa asettaa tuotannolle tiukkoja ympäristö- ja ihmisoikeuskriteereitä.

 

Reilun kaupan kaakao