Porissa järjestetään Maavoimien paikallispuolustusharjoitus

Porin prikaati toimeenpanee Pori 20 -paikallispuolustusharjoituksen Porissa ja lähialueilla 2.–6. maaliskuuta. Paikallispuolustusharjoituksen erilaiset osa-alueet saattavat aiheuttaa liikenne- ja meluhaittoja kaupungissa.

Harjoitukseen osallistuu kokonaisuudessaan noin 500 varusmiestä, reserviläistä ja Puolustusvoimien palkattua henkilökuntaa sekä runsaasti eri viranomaisten ja yhteistyökumppanien henkilöstöä. Paikallispuolustusharjoituksilla parannetaan Maavoimien joukkojen suorituskykyä ja osaamista paikallisympäristössä.

Paikallispuolustusharjoituksen harjoitustoimintaa järjestetään Porin alueella muun muassa keskustan tuntumassa, Mäntyluodossa, Pihlavassa, Ulasoorissa, Ruosniemessä sekä Ulvilassa.

Porin kaupunki on mukana järjestämässä paikallispuolustusharjoitusta valmistelemalla paikallispataljoonan vastaanottamiseen liittyviä toimia sekä muodostamalla harjoitustilanteen edellyttämän valmiustilan kaupunkiorganisaatioon.

– Kaupunki osallistuu harjoitukseen muun muassa viranomaisyhteistyön ja viestinnän näkökulmasta. Tehtävänämme on ylläpitää kaupungin omien toimintojen tilannekuvaa, joten harjoittelun keskiössä on erityisesti tilannetiedon välittäminen ja sisäinen viestintä, kertoo riskienhallintapäällikkö Pasi Vainio.

Lisäksi Porin kaupunki tukee harjoitusta tarjoamalla vuokralle majoitustiloja sekä kiinteistöjä harjoituksen eri osa-alueita varten. Porin palveluliikelaitos tuottaa myös harjoitukseen osallistujien muonittamisen.

– Harjoitusviikolla jokaisen kaupunkilaisen, organisaation ja yhteisön kannattaa pohtia myös omaa varautumista häiriö- tai kriisitilanteita varten, kannustaa Vainio.

Paikallispuolustusharjoituksen aikana järjestetään Turvatorstai-tapahtuma Kauppatorilla torstaina 5. maaliskuuta kello 10–14. Kaikille avoimessa tapahtumassa asukkaat ja muut kiinnostuneet voivat tulla tutustumaan paikallispuolustusharjoituksen kalustoon ja viranomaisyhteistyöhön.

Harjoitusta voi seurata Porin kaupungin kanavien lisäksi Maavoimien ja Porin prikaatin sosiaalisen median kanavissa asiatunnisteilla #pori20, #paikallispuolustus ja #porpr. Harjoituksen aiheuttamista liikennekatkoksista tiedotetaan erikseen.

 

Varusmies maastopuvussa paikallispuolustusharjoituksessa