Mitä tapahtuu kirjastoissa: kirjaston virtuaalipalveluita kannattaa hyödyntää

Koronaviruksen leviämisen minimoimiseksi monet paikat ovat suljettuina. Muun muassa museot, uimahalli ja kirjastot eivät ole auki asiakkaille. Mitä näissä palveluissa sitten tapahtuu, kun ovet ovat lukossa? Tästä otetaan selvää neliosaisessa juttusarjassa.

Kolmannessa osassa tutustutaan kirjastojen toimintaan poikkeusaikana. Asiakaspalvelu kattaa kirjaston töistä noin viisitoista prosenttia, joten muuta tekemistä todella riittää. Muulla työllä varmistetaan asiakaspalvelun mahdollistuminen.

– Jatkamme kirjastoissa normaaliin tahtiin kirjahankintoja, niiden käsittelyä, luettelointia, tarroitusta ja lainakuntoon saattamista. Sen lisäksi töihin kuuluu kokoelmanhoito eli poistot, korjaukset, sijaintien vaihto ja putsaus. Kokoelmaan tulee joka vuosi hurja määrä aineistoa, jolle on tehtävä tilaa, kertoo kirjastopalvelujohtaja Siina Vieri.

Aineiston puhtaanapito on yksi tärkeä osa kirjastossa tehtävää työtä. Levyt ja moni muu aineisto tarkistetaan ja puhdistetaan. Lisäksi tehdään aineistosiirtoja sekä tietokannan siivoamista ja siellä olevan tiedon korjaamista järjestelmävaihdoksen jäljiltä.

– Kirjastoissa myös siivotaan tiloja, järjestellään ja arkistoidaan asioita, mitkä vaativat paljon työtä ja jotka saadaan tällä hetkellä nopeammin valmiiksi. Lisäksi saamme edistettyä pääkirjaston lastenosaston kalusteremonttia sekä koko kirjastotalon remonttia putkien ja sähköjen osalta ja pohdimme, miten kirjasto saadaan tilana toimimaan paremmin, tarkentaa Vieri. 

Vaikka kirjastot ovatkin kiinni, kirjaston digitaaliset palvelut ovat yhä käytettävissä. Verkossa on saatavilla e-kirjoja, e-äänikirjoja, e-lehtiä, elokuvapalvelu sekä musiikkipalveluita. 

– Näihin kaikkiin palveluihin tarjoamme opastuksen myös etänä ja olemme tavoitettavissa puhelimitse ja sähköisesti, vinkkaa Vieri.

Kirjaston yhteystiedot löydät täältä.

 

Porin pääkirjasto