Nappaa retket talteen juuri ilmestyneestä retkiesitteestä

Porin seutukuntien luontoretki ja -tapahtumaesite on valmistunut. Sähköisenä ja paperisena jakoon tulevasta esitteestä löytyy Porin lähialueen retkiä ja tapahtumia.

Retkiesitteestä löytyy esimerkiksi kuutamomelonta, lepakkoretki ja haitalliset vieraslajit-näyttely.

– Ensimmäisenä retkenä kesäkuussa järjestetään Luonnonkukkienpäivän retki Yyteriin. Kasviretkellä tutustutaan uuteen Keisarin kierros -luontopolkuun dyynien katveessa, biologi Janne Lampolahden opastamana. Retken aikana nautitaan myös eväistä ja paistetaan makkaraa, sanoo suunnittelija Outi Aalto.

Porinaan tänään 15. toukokuuta ja kirjastoihin 1. kesäkuuta jakoon tulevien esitteiden lisäksi Porin kaupungin nettisivuille on laadittu pori.fi/luontoretket-sivu.

– Sivulle on koottu ajankohtaiset ja päivittyvät tiedot retkistä ja tapahtumista, myös poikkeustilanteen aiheuttamat mahdolliset muutokset huomioiden, Aalto kertoo.    

Kesän ja alkusyksyn aikana järjestettävät retket tarjoavat mahdollisuuden tutustua Porin ja sen lähialueiden monipuoliseen luontoon. Tapahtumat sopivat kaiken ikäisille.

Retkiesite-kuva