Lapsille ja nuorille järjestetään maksutonta kesätoimintaa

Porin kaupunki järjestää lapsille ja nuorille maksutonta kesätoimintaa nuorisotiloilla ja kouluilla. Lisäksi 7–18-vuotiaiden lasten ja nuorten maksuton ruokailu toteutetaan keskustassa, Sampolassa, Pihlavassa ja Ahlaisissa.

Kesätoimintaa järjestetään Pihlavan Putkassa, Noormarkun, Lavian ja Samolan nuorisotiloissa sekä Kaarisillan ja Itätuulen kouluilla.

– Kesänuokkari on paikka, jossa lapset ja nuoret voivat viettää mukavaa kesäpäivää turvallisesti aikuisohjaajien seurassa esimerkiksi leikkien, pelaillen ja askarrellen. Paikan päälle voi tulla myös vain tapaamaan kavereita. Sään salliessa harrastetaan vapaamuotoista liikuntaa ulkona, kertoo nuorisipalveluiden esimies Anne Leppänen.

Tarkemmat aikataulut ohjelmasta löytyy verkkosivuilta www.pori.fi/kesatoiminta.

Verkkonuorisotalo Netari on avoinna normaalisti juhannukseen saakka ja Nörttityttöjen Sarjisilta järjestetään 8. kesäkuuta.

Nuokkapaku aloittaa toiminta 2. kesäkuuta. Liikkuvan nuorisotilan eli Nuokkapakun voi tilata maksutta julkiseen paikkaan Porissa, kuten puistoihin, koulujen pihoille tai urheilukentille. Nuokkapaku tuo mukanaan vaihtuvia pelejä ja liikuntavälineitä sekä aina kaksi nuoriso-ohjaajaa, joiden kanssa voi pelailla ja jutella. Nuokkapakun saa puhelimella kiinni numerosta 0447010909.

Lasten leikkiteline