Kaupunginhallitus päätti palveluverkkouudistuksesta

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle palveluverkkouudistusta koskevan esityksen suunnitteluvuosille 2021–2024 alkuperäisen päätösehdotuksen mukaan.

Vasemmistoliiton edustaja Raisa Ranta esitti kokouksessa muutosesitystä päätösehdotukseen. Muutosesityksessä esitettiin, että Reposaaressa jatketaan luokkien 1-6 opetusta ja selvitetään mahdollisuus yhdistää esi- ja alkuopetus 1.8.2021 alkaen. Tilojen osalta selvitetään kokonaistaloudellisesti ja toiminnallisesti tehokkain tapa järjestää kaupungin palvelut alueella.

Kaupunginhallitus äänesti muutosesityksen hyväksymisestä. Äänin 7-4 kaupunginhallitus päätti, ettei muutosesitystä hyväksytä. Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle muutoksia palveluverkkoon alkuperäisen päätösehdotuksen mukaan.

Kaupunginhallituksen päätös palveluverkkouudistuksesta palvelualueittain:

Ahlainen: Ahlaisten koulu jatkaa nykyisissä tiloissa, joihin lisäksi siirretään varhaiskasvatuksen, perusturvan ja kirjaston palvelut 1.8.2021 alkaen.

Noormarkku: Söörmarkun ja Kankaan koulujen toiminta jatkuu nykyisellään ja peruskorjaustarve arvioidaan vuoden 2024 lopussa.

Lavia: Sivistystoimialan palvelujen keskittäminen Lavian yhtenäiskoulun tiloihin siirtyy.

Länsi-Pori: Ei investointimuutosta vuoden 2019 päätökseen nähden.

Itä-Pori: Kalaholman koulu jatkaa ennallaan ja peruskorjaustarve arvioidaan vuoden 2024 lopussa. Itä-Porin alueen varhaiskasvatuspalvelut jatkavat toistaiseksi nykyisissä kiinteistöissä. Taikurinhatun ja Väinölän päiväkoteja ei peruskorjata.

Pohjois-Pori: Alueelle rakennetaan noin 600 oppilaan luokkien 1-6 monitoimikoulu, johon sisältyvät perusturvan, kirjaston ja nuorisotoimen palvelut. Uuden koulun tiloihin siirretään Toejoen ja Ruosniemen koulujen toiminnot.

Keski-Pori: Lukioiden hallinnollinen yhdistämistyö aloitetaan PSYL:n lukion rehtorin johdolla 1.8.2020 ja lukiot yhdistyvät hallinnollisesti 1.8.2021 alkaen. Lukiokoulutus siirtyy PSYL:n kortteliin ja vastaavasti PSYL:n koulu Lyseokortteliin 1.8.2023 mennessä. Yhdistämistä valmistellaan yhteistyössä opiskelijoiden ja henkilökunnan kanssa.

Myötätuulen koulun hankesuunnittelu Lyseokortteliin aloitetaan vuoden 2020 aikana ja investointi toteutetaan vuosina 2021–2022.

Viikkarin valkaman ja päiväkoti Viikarin tilojen yhteiskäytön selvittäminen aloitetaan vuoden 2020 aikana.

Uudenkoiviston päiväkotia ei peruskorjata. Uusille päiväkotirakennuksille ei ole tarvetta suunnitelmavuosille 2021–2024.

Meri-Pori: KOy Porin päiväkodit rakentaa uuden 120 paikkaisen päiväkodin Pihlavan koulun tontille. Onnenkiven ja Pihlajanmarjan päiväkodit suljetaan uuden päiväkodin valmistuttua. Kyläsaaren päiväkotia ei rakenneta.

Enäjärven koulua ei peruskorjata. Kyläsaaren koulun toiminta jatkuu nykyisissä tiloissa ja peruskorjaustarve arvioidaan 2024.

Selvitetään Reposaaren puukorttelin kunto ja mahdollisuus peruskorjata se kaupungin palvelujen käyttöön.

Reposaaren koulun luokkien 1-2 opetus jatkuu päiväkodin tiloissa ja 3-6 luokat siirretään Meri-Porin yhtenäiskouluun 1.8.2021 alkaen.

 

Kaupunginhallituksen nuija