Porin kaupunki ei polta juhannuskokkoa – juhannuksena ilahduttaa kamarikonsertti

Porin kaupunki ei polta juhannuskokkoa Etelärannassa perjantaina 19. kesäkuuta. Näin pyritään välttämään suurten väkijoukkojen kokoontuminen vallitsevan koronatilanteen vuoksi.

– Tänä vuonna esitimme, että kokkoa ei poltettaisi ja näin pysytään linjassa voimassa olevien rajoitusten kanssa, kertoo Infran kunnossapito-toimintayksikön esimies, Ismo Ahonen.

Rajoitukset mahdollistavat enintään 50 hengen yleisötilaisuudet, tätä suuremmat yleisötilaisuudet sallitaan sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa erityisjärjestelyin.

Musiikkia juhannuspäivään

Juhannuspäivänä kulttuurin ystäviä ilahduttaa Pori Sinfoniettan etäkamarikonsertti Pori maailmankartalle. Konsertti on viimeinen osa kuuden etäkonsertin Kesäkamari 2020 -sarjaa. Konsertti julkaistaan Pori Sinfoniettan YouTube-kanavalla 20. kesäkuuta kello 15.

– Juhannuksena on hyvää aikaa nauttia Pori Sinfoniettan konsertista, vaikka ulkona samalla auringosta nauttien. Pori maailmankartalle -konsertti polkaistaan komeasti käyntiin Porilaisten marssin tahtiin, kertoo tuottaja-tiedottaja Henrika Bäcklund.

Konserttikattauksessa on paikallista Palmgrenia, Elgaria, Dvorakia ja Gardelia Pori Sinfoniettan muusikoiden sovituksin.

Juhannussalko