Pohjois-Porin monitoimitalon sekä Noormarkun paloaseman hankesuunnitelmat menossa päätöksentekoon

Porin kaupunginhallitus käsittelee ensi viikon kokouksessaan Pohjois-Porin monitoimitalon sekä Noormarkun paloaseman hankesuunnitelmia. Hankesuunnitelmissa on laadittu muun muassa hankkeiden tilaohjelmat sekä kustannusarviot.

Pohjois-Porin monitoimitalon hankesuunnitelmassa monitoimitalo sijoittuu Pohjoisväylän ja Pappilanpuistikon risteysalueen kaakkoispuolelle.

Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan tilat noin 600:lle 1.–6. luokan oppilaalle sekä 60 hengen henkilökunnalle ja työntekijöille, sekä varhaiskasvatuksen kahdelle ryhmälle. Hankesuunnitelmassa rakennuksessa on myös tilat kirjastolle, hammashuollolle sekä oppilashuollolle. Suunnitelmassa on myös otettu kantaa alueen liikennejärjestelyihin.

Ensimmäisen vaiheen kustannusarvioksi muodostuu 18 800 000 euroa. Hankkeen toteutussuunnittelun on tarkoitus alkaa loka-marraskuussa 2020 ja rakentamisen elo-syyskuussa 2021. Itse rakennus otettaisiin käyttöön elokuussa 2023.

Uusi Noormarkun paloasema valmistuu vuonna 2022

Nykyinen Noormarkun paloasema sijaitsee keskellä Noormarkun kaupunginosaa. Asemarakennus on rakennettu vuonna 1964 ja sitä on laajennettu vuonna 1997. Asemalla sopimuspalokuntana toimii Noormarkun VPK ry sekä vuoden 2016 alusta alkaen ympärivuorokautinen Satakunnan pelastuslaitoksen ambulanssi.

Uuden paloaseman tuleva rakentamispaikka sijaitsee vanhan paloaseman tontilla Noormarkun keskustassa osoitteessa Palotie 4. Hankesuunnitelman mukaan uuden paloaseman suunnittelu alkaa 2020 ja varsinainen rakennustyö alkaa 2021 ja rakennus valmistuu vuonna 2022.

Hankesuunnitelman mukainen rakennuskustannusten tavoitehinta on 3 819 000 euroa.

Porin kaupunginhallitus käsittelee hankesuunnitelmia kokouksessaan maanantaina 14. syyskuuta.

Kaupunginhallitus