Porin Päivä Satakunnan Museon toimipaikoissa

Satakunnan Museon toimipaikoissa Porin Päivän vietto alkaa tiistaina kulttuuri-iltapäivässä, jolloin kuullaan Ratsulan ja Sarpilan sukujen historiasta. Keskiviikkona kaupunkikävelyllä tutustutaan Porin historiaan museosta kirkolle. Porin Päivänä perjantaista sunnuntaihin 25. - 27.9. näyttelyihin on vapaa sisäänpääsy. Myös Rakennuskulttuuritalo Toivossa on avoimet ovet perjantaista sunnuntaihin.

Otamme vallitsevan koronapandemiatilanteen huomioon valvomalla museokävijöiden määrää näyttelyissä ja tapahtumissa. Porin Päivän lauantaina näyttelyiden kävijämäärä on ollut aiempina vuosina erityisen suuri, joten turvallisuussyistä suosittelemme käyntipäiväksi myös perjantaita tai sunnuntaita.

Satakunnan Museon Porilaine- ja Rakennuskulttuuritalo Toivon Ikkuna- ja Luontotalo Arkin Muovin matka -näyttelyt ovat avoinna yleisölle viimeistä viikonloppua. Satakunnan Museossa avautuu perjantaina 25.9. Mullankaivajat-hankkeen pienoisnäyttely. Toivon pihassa järjestetään sunnuntaina lammasmarkkinat.

Aiemmin ilmoitetusta poiketen Satakunnan Museon ystäväyhdistys ei esittele toimintaansa Satakunnan Museolla eikä myöskään pidä avoimena museohinaaja Santtua Reposaaressa.  


Satakunnan Museo 

Tiistai 22.9. klo 14-16 Satakunnan Museo, Taavi-lava 
Ratsula & Sarpila -sukujen, liikeyritysten ja Porin historiaa 
Muotitavaratalo Ratsula sekä Sarpi Oy:n leipomo ja konditoria ovat monelle porilaiselle tuttuja paikkoja. Mutta kuinka moni tuntee näiden yritysten ja sukujen historiaa? Kuka oli Turusta Poriin 1920-luvulla saapunut Gösta Wilsson, entä Puolasta kotoisin oleva Jan Suszycki? Ekonomit Pertti Ratsula ja Kari Sarpila kertovat perheistään ja yrityksistään osana Porin historiaa. Tilaisuuden jälkeen on mahdollisuus tutustua Porilaine-näyttelyyn. Tilaisuutta voi seurata suorana ja myöhemmin tallenteena museon YouTube-kanavalta: https://youtu.be/uVuoVgjATwg Vapaa pääsy.

Keskiviikko 23.9. klo 17-19
Porin historiaa museosta kirkolle
Opastuksella tutustutaan Porin historiaan ennen ja jälkeen v. 1852 suurpalon. Kierroksen aluksi tutkitaan Porin kaupungin pienoismallia Elon merkkejä -näyttelyssä, minkä jälkeen lähdetään katsomaan, minkälaiseksi vanha ydinkeskusta on muotoutunut 168 vuodessa. Kierros päättyy Keski-Porin kirkon pihaan. Sateen sattuessa opastus pidetään Elon merkkejä -perusnäyttelyssä. Oppaana Satakunnan Museon museolehtori Carita Tulkki. 
Opastuksen hinta 10 €, Museokortilla 8 €. Lippu pitää ostaa etukäteen Satakunnan Museon lipunmyynnistä (Hallituskatu 11) tai osoitteesta verkkokauppa.pori.fi. Lippu pitää esittää oppaalle ennen kierroksen alkua. Opastukselle mahtuu 20 ensimmäistä. Tapaaminen Satakunnan Museon aulassa. 

Vapaa sisäänpääsy perjantaista sunnuntaihin 25.-27.9. näyttelyihin

Näyttelyt
- Elon merkkejä -perusnäyttely kertoo menneiden ja nykyisten sukupolvien Porista ja Satakunnasta, seudun elämästä, ilmiöistä ja persoonista.
- Viimeistä viikonloppua esillä oleva Porilaine pureutuu porilaisten lempipaikkoihin, murteeseen ja kaupunkilaisten värikkäisiin elämäntarinoihin vuosisatojen varrelta. 
- Perjantaina 25.9. Kamarissa avautuva Mullankaivajat-pienoisnäyttely esittelee Porin metsän sotahistoriallisille kohteille tehtyjen arkeologisten kaivausten löytöjä sekä Saksan ilmavoimien huoltokentän sodanaikaisia vaiheita. Näyttelyn toteuttavat Porin suomalaisen yhteislyseon lukon opiskelijat. 
- Museon aulassa on esillä opiskelijaprojektissa 3D-tulostettu pienoismalli Isolinnankatu 14:ssä sijainneesta liike- ja asuinrakennuksesta.


Luontotalo Arkki 
 

Vapaa sisäänpääsy perjantaista sunnuntaihin 25.-27.9. näyttelyihin

Näyttelyt
- Perusnäyttely Satakunta esittelee maakunnan luontokohteita eläimineen ja kasveineen.
Majavanlastuja 
- Muovin matka -näyttelyssä tutustutaan muovin valmistukseen, kehitykseen, muoviroskan vaikutuksiin ja muovijätteen ympäristöystävälliseen lajitteluun.
- Majavanlastuja on Hannu Nevalaisen ja Piitu Loppi-Nevalaisen valokuvanäyttely majavaperheestä, jonka elämää he seurasivat yli 10 vuoden ajan.


Rosenlew-museo 


Vapaa sisäänpääsy perjantaista sunnuntaihin 25.-27.9. näyttelyihin

Näyttelyt 
- Perusnäyttely esittelee Rosenlew-yhtiön tuotantoa ja toimintaa.
- Ambiente-näyttelyssä esitellään Porissa tehty keksintö: värikkäät Ambiente-painokankaat. Taiteilija Timo Sarpaneva keksi Ambiente-värjäystekniikan vuonna 1965 Rosenlewin tehtaalla, kun rikkoutunut painokone roiski väriä yllättävällä tavalla.

Perjantai-sunnuntai 26.-27.9. klo 11-17 
Pori-filmejä eri ajoilta  
Porin päivän perinteisiin Rosenlew-museossa kuuluvat Pori-aiheiset elokuvat. Ohjelmistossa: Porin uusi silta (1926) 400-vuotias Pori (1958) ja Pori, the City of Global Rhytms (1995), Reposaaren Alkon sulkeminen (1992) ja Finntitan Vuorikemia Oy (n. 1962). Elokuvia esitetään pe-su 25. – 27.9. kello 11-17 välisenä aikana tauotta.

 

Rakennuskulttuuritalo Toivo 
 

Avoimet ovet ja vapaa sisäänpääsy pe-su 25.-27.9. klo 11-15


Näyttelyt
- Toivon korjausnäyttely esittelee sekä vanhaan taloon sopivia korjausmateriaaleja ja -menetelmiä että eri aikakauden sisustuksia.
- Korsmanin talon pohjoispäädyssä viimeistä viikonloppua esillä oleva Ikkuna tarjoaa tietoa ikkunoiden historiasta ja kunnostuksesta. Näyttely käsittelee myös ikkunalasin valmistusta ja esittelee satakuntalaiset lasitehtaat. 

Sunnuntai 27.9. klo 11-15 
Lammasmarkkinat
Sunnuntaina Toivon pihan lammasmarkkinoilla on tarjolla monenlaista lampaaseen liittyvää: työnäytöksiä, erilaisia myyntituotteita ja lihajalosteita. Lisäksi pihan aitauksessa käyskentelee  komea lammas. Puffetti.
Järjestäjänä Satakunnan lammaskerho.

Musta lammas aitauksessa puutalon pihassa Porin V kaupunginosassa