Maauimalan talviuintikausi alkaa maanantaina

Porin maauimala, tuttavallisemmin maikkala, avaa ovensa suunnitellusti talviuimareille maanantaina 21. syyskuuta.

Maauimalan käyttäjiltä odotetaan erityistä vastuullisuutta, jotta toimintaa voidaan ylläpitää turvallisesti. Rajoituksia noudatetaan ja esimerkiksi saunojen henkilömäärää rajoitetaan kesäkauden mukaisesti.

– Tilannetta seurataan jatkuvasti ja tarvittaessa käytäntöjä muutetaan, kertoo liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti.

Talvikaudella uimareiden tulee myös ottaa huomioon muuttuvat olosuhteet. Pimeä tulee aikaisin ja säiden viilentyessä maauimalan kulkureitit voivat olla liukkaita.

– Yksin ei myöskään välttämättä kannata lähteä uimaan, varsinkaan myöhemmin ilmojen kylmentyessä, kun kontrasti saunan ja kylmän veden välillä on iso, neuvoo liikuntasihteeri Johanna Kuusisto.

Maikkala on talvikaudella 21.9.2020–2.4.2021 avoinna maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina klo 15.00–20.00.

Tarkemmat tiedot ja ohjeet löytyvät maauimalan nettisivuilta

Maauimalan talviuinti