Koulupsykologi Tiina Mykrä

Minä Porissa -juttusarja esittelee Porin kaupungin eri toimialojen työntekijöiden työarkea ja tunnelmia. Juttusarjan tavoitteena on kertoa eri edustajien käsityksiä ja kokemuksia Porista, porilaisuudesta ja kaupungilla työskentelystä.

Tässä juttusarjan osassa tutustutaan sivistystoimialan koulupsykologi, Tiina Mykrään. Vuosien jälkeen Mykrä kaipasi takaisin kotiseudulleen ja palasi Poriin paluumuuttajana.

– Synnyin Porissa ja palasin tänne vietettyäni reilut 10 vuotta Varsinais-Suomessa. Pori on ihmisen kokoinen paikka. Tarjolla on kaikkea mitä osaan kaivata. Kesämökkiä en tosin täältä löytänyt, mutta tekee hyvää välillä piipahtaa muualla. Kotiin on aika kiva palata, Mykrä toteaa.

Pitkän työuran kaupungilla tehnyt Mykrä on vielä vuosienkin jälkeen tyytyväinen valintaansa.

– Yli kymmenen vuotta olen Porin kaupungin työntekijänä ollut, kaipa tästä olen tykännyt. Monta muutosta mahtuu kymmeneen vuoteen, joten aika erilaisessa työpaikassa olen nyt verrattuna siihen, mihin aikoinani tulin, Mykrä muistelee.

Tiina Mykrä tietokoneen äärellä työpisteellään

Asuin- ja työpaikkana Pori on ollut mitä mainioin.

– Täällä on tutut ihmiset ja maisemat – vaikkakin hyvin tutuksi käynyt porilainen sielunmaisema joskus muualla piipahtaessa tai muualta tulleiden silmin vaikuttaa hieman oudolta, mutta on toki ehdottoman uniikki, Mykrä muistuttaa.  

 

Porin kaupungilla työskentelee yli 6000 henkilön joukko eri alojen osaajia monipuolisissa ja mielenkiintoisissa työtehtävissä. Käytännössä joka 11. porilainen on kaupungin palveluksessa. Kaupunkimme huipputyypit pitävät yhdessä huolen siitä, että palvelut pelaavat, asukkaat ovat tyytyväisiä ja Pori pysyy vetävänä huomennakin. Olisiko sinusta huipputyypiksi? Katso avoimet työpaikat Kuntarekrystä. 

 

Tiina Mykrä seisoo sisällä kädessään vihko. Takana tuoleja ja ikkuna.