Porin perusturva aloittaa koronarokotukset ensi maanantaina

Porin perusturvan ensimmäiset koronarokotteet saadaan käyttöön maanantaina 11.1. ja rokotukset aloitetaan samana päivänä.

Ensi viikolla rokotetaan henkilökunnan edustajia. Ensimmäisessä vaiheessa rokotetaan koronavuodeosastojen T5 ja T4 työntekijät sekä infektiovastaanoton, koronatestauksen ja Akuutti kotikeskuksen työntekijät.

Perusturva saa alkuvaiheessa rokotteita yhteensä 270 rokotettavalle viikossa.

Porin perusturvan yta-alueella toimivien Terveystalon, Mehiläisen ja Satakunnan pelastuslaitoksen etulinjan työntekijöiden sekä perusturvan sosiaalipäivystyksen rokotukset päästään käynnistämään 18.1. alkavalla viikolla. Myös ikääntyneiden ympärivuorokautisissa asumisyksiköissä päästään rokottomaan viikolla 3. Asumisyksiköt koostuvat sekä omista että ostopalveluista. Asumisyksikössä rokotetaan sekä asukkaita että henkilökuntaa.

Porin perusturva tiedottaa jatkossa millä aikataululla perusturvan alueen muiden riskiryhmäasiakkaiden ja koko muun väestön rokotukset Porin, Ulvilan ja Merikarvian alueella päästään aloittamaan. THL:n ohjeiden mukaisten riskiryhmien rokottaminen perusturvalle suunnitellulla rokotemäärällä vie aikaa ainakin maaliskuulle. Koko väestön rokotusajat on suunniteltu järjestettävän ajanvarauksella terveysasemilla.

Rokotteen antaminen