Ohjaamosta helpotusta nuorten arkeen

Hankerahoituksella kokeillulle Ohjaamotoiminnalle on huomattu tarvetta Porissa, joten siitä on tehty osa kaupungin toimintaa. Ohjaamon tavoitteena on tukea, vahvistaa sekä helpottaa alle 30-vuotiaita nuoria kohti koulutusta, työelämää ja mielekästä arkea.

Ohjaamotoiminnan myötä palvelupolut lyhenevät ja palveluprosessi nopeutuu, jonka seurauksena nuoret saavat entistä nopeammin apua.

– Ohjaamot ovat nuorten palvelupisteitä, jotka tarjoavat maksutonta neuvontaa ja ohjausta esimerkiksi asumiseen, opiskeluun, arjen hallintaan, harrastuksiin, elämäntaitoihin ja terveyteen liittyvissä asioissa yhden luukun periaatteella. Autamme esimerkiksi työhakemuksen ja CV:n kirjoittamisessa ja harrastusmahdollisuuksien löytämisessä, kuvailee Ohjaamopalveluiden perusyksikön esimiehenä toimiva Hanna-Riikka Vesterholm.

Ohjaamo kokoaa eri toimijat yhteen, tavoitteenaan monialainen yhteistyö. Nuori voi samalla ovenavauksella hoitaa esimerkiksi Kelan, TE-toimiston ja sosiaalipuolen asioita

– Korona-aikana osa Ohjaamossa päivystävistä ammattilaisista on siirtynyt osittain tai kokonaan etäpäivystykseen, jolloin heidät tavoittaa Ohjaamon kautta digitaalisia kanavia hyödyntäen. Palvelemme myös esimerkiksi chatissa, joka löytyy Ohjaamon verkkosivuilta. Olemme auki koronarajoitukset huomioiden ja palvelemme toimipisteessä arkipäivisin, lisää Vesterholm.

Porin Ohjaamolla päivystävät erilaisilla painotuksilla TE-toimisto, Kela, sosiaaliohjaaja, asumisneuvoja, opinto-ohjaaja, kuraattori, talousneuvonnan asiantuntija sekä etsivä nuorisotyöntekijä. Lisäksi Ohjaamon verkostoon kuuluu eri yhteistyötahoja, jotka ovat tarvittaessa nuorten hyödynnettävissä.

Porin Ohjaamo on avannut ovensa helmikuussa vuonna 2018 ESR-hankerahoitusta saavana hankkeena. Hankkeen päätyttyä syyskuun 2020 lopussa hanke siirtyi osaksi Porin kaupungin toimintaa. Toimintaa on hallinnoinut vuoden 2021 alusta liikunta- ja nuorisoyksikkö.

Lisätietoja Ohjaamon toiminnasta löytyy osoitteesta pori.fi/ohjaamo. Ohjaamo Porin somesta löytyvät myös ajankohtaisimmat tiedot ja viikkokohtainen lukujärjestys.

 

Ohjaamo_2