Yyteriin luvassa isoja investointeja myös kaupungin toimesta

Yyterissä vauhti kiihtyy kesää kohden, kun kaupunkikin jatkaa vuosittaisia investointejaan alueella. Myös kävijämäärät kasvavat edelleen. Viime vuonna rannalle kuljettiin laskureiden läpi liki 273 000 kertaa. Jo nyt ollaan viime vuotta edellä, sillä Yyterissä on käynyt toukokuun alkuun mennessä 31 300 kävijää, mikä on 21 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Yyterin aukiota ja edustan liikenneympyrää ehostetaan. Aukiolle asennetaan opasteita.

– Uutta ilmettä saa aukion hotellin puoleinen osa. Punaisen tuvan purkutyöt alkavat todennäköisesti ennen talvea, joten se osuus laitetaan kuntoon vasta Piletin rakentamisen jälkeen, kertoo kaupungin matkailu- ja markkinointiyksikön päällikkö Anna Kyhä-Mantere

Pilettiä suunnitellaan rakennettavaksi vuosille 2022–2023 ja sen konseptisuunnittelua tehdään parhaillaan. Aukiolta rakennetaan myös uusi kulkusilta rannalle viime vuonna uusitun päälankongin tyyliä mukaillen. Toinen reitti rakennetaan retkeilijöiden iloksi kesän jälkeen rannan pohjoiskärjestä Herrainpäiville.

– Kulkusillasta tulee upea. Siitä näkyy meri ja lomakylän kohdille tulee myös näköalatasanne. Kulkuyhteys rakennetaan valtiolta saadun hankeavustuksen turvin ja toivon mukaan siitä tulee myös esteetön, Kyhä-Mantere maalailee.

Vuonna 2019 valmistuneelle Yyterin reitille on tehty jatkoa Yyteri Golfilta koirarannan ja Uniluodon maisemareitin kautta Kalloon. Uusia opasteita asennetaan parhaillaan. 

Rannan eteläpuolelle, Yyteri Beach Lomakeskuksen ranta-alueelle rakentuu uusi wc-rakennus. 

– Tämä on sarjassa kolmas uusi wc-rakennus, joten sitä kapasiteettia alkaa Yyterissä nyt olla mukavasti, Kyhä-Mantere jatkaa.

Yyterin yrittäjien toimesta palveluja ja aktiviteetteja on alueella kesällä runsaasti. Sen lisäksi rannalle on soviteltu eri tarkoitukseen soveltuvia myyntipaikkoja. 

– Rannalla on tilaa ja paljon mahdollisuuksia yrittämiselle. Siksi olemme luoneet erityyppisille pop up -toiminnoille raamit ja rannalle on tulossa myös sesonkiluonteista toimintaa, kuten kahvila ja vesiurheilupiste, kertoo Yyterin alueisännöitsijä Susanna Kivimäki.

Rannan kesäkausi kestää kesäkuun alusta elokuun loppuun. Uimavalvontaa on 15.6.–15.8.2021.
 

Yyterin yleisilmettä kohennetaan