Ikäihmiselle turvallinen ja esteetön asuminen -hanke

Ikäihmiselle turvallinen ja esteetön asuminen -hankkeen päätavoitteena on tukea Porin perusturvan yhteistoiminta-alueella meneillään olevan iäkkäiden ihmisten palvelurakennemuutosta ja edistää asumisen uusia esteettömiä ja turvallisia asumisratkaisuja etenkin muistisairaiden osalta. Samalla tuetaan ikääntyneiden kuntalaisten omaa asumista koskevaa ennakointia.

Ympäristöministeriö on myöntänyt avustuksen koko hankkeelle ja hanke alkaa syksyllä 2021. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara on omalta osaltaan tukemassa hankkeita.
 
-    Tavoitteena on mahdollistaa ikäihmisten asuminen kodeissaan mahdollisimman pitkään, mutta samalla suunnitella myös uuteen välimuotoisen asumismallin konseptiin turvallisia ja esteettömiä asumisratkaisuja. Hankkeessa selvitetään erityisesti kuntien vuokrataloyhtiöiden ja yhteistyökumppaneiden kiinteistökannan mahdollisuudet mukautua tulevaisuuden tarpeisiin ikääntyneiden asumisratkaisuissa mm. esteettömyys- ja turvallisuusmuutoksien avulla ja/tai peruskorjauksen ja uudisrakentamisen keinoin, perusturvan tuottavuusohjelman johtaja Marjukka Palin kertoo.

Millaista yhteistyötä hanke pitää sisällään ja kenen kanssa sitä tehdään?

Porin kaupungin osalta hanke toteutetaan kaupungin tytäryhtiö Porin YH- asunnot Oy:n omistamassa Uudenkoiviston vanhustentalot vuokra-asuntokohteessa.
 
Merikarvian kunnan osalta tehdään selvitys iäkkäiden ihmisten palveluasuntojen esteettömyys- ja turvallisuustasosta sekä laaditaan korjaus/investointisuunnitelma sen pohjalta. Lisäksi selvitetään mahdollisuudet modifioida osa Kiilarinteen tehostetun palveluasumisen yksikön asiakashuoneista itsenäisen asumisen yksiköksi.
 
-    Ikäihmisten asumisen turvallisuuden ja esteettömyyden parantaminen sekä uuden tyyppisten, kevyemmän hoitointensiteetin asumismuotojen mahdollistaminen pienentää ikäihmisten palveluiden kokonaiskustannuksia. Ennen kaikkea se parantaa asumisen laatua, Merikarvian kunnanjohtaja Kimmo Puolitaival sanoo.

Ulvilan kaupungin osalta selvitetään iäkkäiden ihmisten asumispalveluiden tarve, erityisesti välimuotoasuntojen optimaalinen määrän tarve. Tiedon kerääminen eri toimijoilta on erittäin tärkeässä asemassa hankkeen toteutumisen onnistumiseksi.
 
Lisäksi hankkeen avulla lisätään ikäihmisten ja heidän omaisten tietoutta omistusasuntojen ARA korjausavustuksista käyttämällä hyväksi digiteknologiaa, mm. ikäihmisten tv:n kautta sekä KumppanuusAkatemian tekemien www-sivujen kautta sekä kouluttamalla kotihoidon henkilöstöä esteettömyys ja turvallisuusasioihin.
 
Toimintaa mukana on kehittämässä Porin perusturvan yhteistoiminta-alue ja osatoteuttajina Varsinais- Suomen Muistiyhdistys ry/ Asiantuntija- ja tukikeskus Muistiluotsi. Hankkeen kumppanina toimivat kuntien tekniset toimialat, Porin Yh- asunnot, Merikarvian vanhustenkotiyhdistys r.y., Kiinteistö Oy Ulvilan vuokrakodit, alueen oppilaitokset sekä vanhusneuvosto.
 
Hankkeelle perustetaan oma ohjausryhmä, jossa toimii kuntien vanhusneuvostojen edustajat.

Miten hankkeen tulokset ovat hyödynnettävissä omassa kunnassa ja muissa kunnissa?

Hankkeen tuloksia voidaan käyttää hyödyksi välimuotoisen asumismallin suunnittelussa yhteistoiminta-alueen muissa kohteissa tai muissa kunnissa. Lisäksi digitalisaation hyötyjä ikäihmisten esteettömyys- ja turvallisuusratkaisuissa voidaan laajasti monistaa erilaisiin kuntiin.

Hankkeen eteneminen

Porin perusturvan alueella asuu noin 102 000 henkilöä, mutta ennusteiden mukaan määrä vähenee 95 000 vuoteen 2030 mennessä. Haasteen muodostaa ikärakenteen muuttuminen- yli 75 vuotiaiden määrä kasvaa 6 000:lla samalla, kun työikäisen väestön ja nuorison määrä pienenee yli 10 000 henkilöllä.
 
Ikääntyneiden palvelurakennetta voidaan keventää merkittävästi, mikäli kotihoitoa kehitetään ja samalla luodaan uusia kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen väliin meneviä palvelumuotoja, joissa voidaan tuottaa kotihoitoa keskitetysti, kustannustehokkaasti ja asiakasystävällisesti /lähtöiseksi.
 
Nykyisestä asuntokannasta vain 15 % on esteettömiä. Tämän vuoksi tarvitaan olemassa olevien asuntojen korjaamista esteettömiksi ja turvallisiksi. Muistisairauteen sairastuneiden henkilöiden omatoimisuuden ja toimintakyvyn tukemisen näkökulmasta on erittäin tärkeää, että henkilö saa jatkaa asumistaan tutussa ympäristössä, jossa voidaan taata turvallinen ja itsenäinen elämä.

kuva Kiilarinteen tehostetun palveluasumisen yksiköstä