SuomiAreena palaa ensi kesänä Poriin

SuomiAreena nähdään jälleen ensi kesänä 11.–15.7.2022 perinteisesti kotonaan Porissa! Keskustelutapahtuma näkyy ja kuuluu ensi vuonna myös täysin uudella tavalla Kultainen Venla -gaalan yhteydessä.

Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen kertoi odotetun ilouutisen juuri ennen SuomiAreenan Pori-lavan ohjelman päättävää jazz-hetkeä.

– Mielestäni olemme onnistuneet tänä kesänä sopeutumaan vallitseviin olosuhteisiin järjestämällä hienon hybriditapahtuman. SuomiAreenan kotikaupunki on kuitenkin Pori, ja olemme kaikki iloisia, että tapahtuma jälleen ensi vuonna palaa tänne, kertoo Luukkonen

– Odotamme jo innolla sovittua, SuomiAreenan ja Pori Jazzin tiivistynyttä yhteistyötä ja kumppanuutta, iloitsevat Luukkonen sekä Pori Jazz 66 ry:n puheenjohtaja Kristian Vainio.

SuomiAreena Goes Media

SuomiAreena nähdään ensi vuonna Porin kesän lisäksi Kultainen Venla -gaalassa MTV:n ja Suomen televisioakatemian yhteistyön johdosta.

Yhteistyön myötä MTV ja Suomen suurin yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma SuomiAreena tuovat Kultainen Venla -gaalalähetyksen rinnalle tv- ja media-alan oman SuomiAreena Goes Media -ajankohtaistapahtuman alkuvuodesta 2022. SuomiAreena Goes Media -tapahtuman musiikkitarjonnasta –vastaa SuomiAreenan yhteistyökumppani Pori Jazz.

Porin kaupungin ja MTV:n yhteistyössä järjestämä SuomiAreena-tapahtuma on vuosittain tarpeellinen keskustelunavaus, jonka merkeissä erilaiset yhteiskuntaa koskevat näkökulmat ja mielipiteet saavat turvallisen ja rakentavan ympäristön vuoropuhelulle.

– Olemme innoissamme, että nyt pääsemme luomaan Kultainen Venla -gaalan rinnalle tv- ja media-alan oman ajankohtaistapahtuman, joka vahvistaa SuomiAreena -keskusteluiden ympärivuotisuutta ja joka aktivoi erityisesti tv- ja media-alan toimijoita keskustelemaan ja toimimaan. Toivomme, että tilaisuus inspiroi myös muita toimialoja SuomiAreena Goes -keskustelutapahtumien järjestämiseen, kertoo ympärivuotisesta SuomiAreena Goes -toiminnasta vastaava tuottaja Tiina Nummenmaa.

 

SuomiAreenan tunnelmaa yleisöstä päin