Porin kaupungin kiertotaloushankkeessa on valmistunut kaksi uutta toimintamallia

Porin kaupunki on sitoutunut kiertotalouden edistämiseen viiden osahankkeen kautta osana kansallista CIRCWASTE – Kohti kiertotaloutta -hanketta. Uudet yhteiskäytön ja lainaamisen sekä siivoustalkoiden toimintamallit on luotu CIRCWASTE – Kohti kiertotaloutta -osahanke C.11 Luupin Asukaspolun C.11.4. toimenpiteenä.

Porin seutu puhtaaksi siivoustalkoilla

Porin seutu puhtaaksi -siivoustalkoiden toimintamallin tarkoitus on helpottaa siivoustalkoiden järjestämistä Porin seudulla. Toimintamallin tarkoitus on olla joustava työkalu, jota voi hyödyntää Luuppi -hankkeen päätyttyä myös muissa kunnissa.

Aiemmin Porin seudun jäteneuvonnassa on haastettu keväisin esimerkiksi kouluja, päiväkoteja, asukasyhdistyksiä ja urheiluseuroja siivoustalkoisiin. Talkoiden koordinointi on koettu melko työlääksi, joten hankkeessa kehitettiin toimintamalli sekä kampanjan koordinoijan että yksittäisten talkoiden järjestäjän työn helpottamiseksi.

– Siivoustalkoot voivat ympäristön puhdistumisen lisäksi luoda uutta yhteisöllisyyttä alueelle ja parantaa yhteyttä omaan lähiluontoon. Siivoustalkoot ovat ympäristökasvatusta parhaimmillaan. Porin seutu puhtaaksi -siivoustalkoisiin haastetaan kaikki kuntalaiset Porissa ja mahdollisuuksien mukaan myös ympäristökunnissa, toteaa projektityöntekijä Pepita Heurlin.

Toimintamallissa kuvataan toimenpiteet ja valmistelut, aikataulu sekä viestintäsuunnitelma kampanjan toteuttamiseksi alueellisesti. Mallissa esitellään myös vaihtoehtoja siivoustalkoiden kehittämiseksi ja laajentamiseksi.

Yhteiskäytöllä säästetään luonnonvaroja ja rahaa

Circwaste – Kohti kiertotaloutta -osahanke C.11 Luupin tavoitteisiin kuuluvat myös jätteen synnyn vähentäminen sekä yhteiskäytön ja lainaamisen edistäminen Porissa. Yhteiskäytön ja lainaamisen toimintamallissa kuvataan Porin ympärivuotisesti toimivia lainaus- ja vuokrauspalveluita. Toimintamalli myös edistää edellä mainittujen palvelujen saavutettavuutta.

Porin kaupungin tarjoamat lainauspalvelut ovat koottu yhteen sivustolle www.pori.fi/lainaaminen.  Porin pääkirjaston aulassa toimii Liikuttamo, josta voi lainata kirjastokortilla monenlaisia liikunta- ja retkeilyvälineitä. Veturitalleilla toimivan Luontopajan Välinevuokraamosta voi nimensä mukaisesti vuokrata erilaisia liikunta- ja retkeilyvälineitä maksua vastaan.

– Yhteiskäyttö säästää luonnonvaroja ja vähentää niin näkymätöntä jätettä kuin ylipäätään jätteen syntymistä. Näkymättömällä jätteellä tarkoitetaan jätettä, joka syntyy tuotteen valmistusprosessin aikana. Yhteiskäyttö on usein myös hyvä tapa säästää rahaa ja säilytystilaa, toteaa projektikoordinaattori Outi Aalto.

Tätä toimintamallia tai sen osia voidaan hyödyntää myös muissa kunnissa ja organisaatioissa. Molemmat toimintamallit löytyvät Luuppi-hankkeen nettisivuilta osoitteesta www.pori.fi/luuppi.

 

siivoustalkoot kuva