Porin suosittu Maksa mitä haluat -päivä tekee paluun – kaupunki haastaa myös muita tahoja mukaan!

Suositut Maksa mitä haluat -päivät palaavat jälleen, kun pitkän tauon jälkeen ensimmäinen päivä järjestetään lauantaina 23. lokakuuta. Maksa mitä haluat -konsepti on herättänyt kiinnostusta myös valtakunnallisella tasolla. Kuntaliitto käyttääkin Porin mallia esimerkkinä ja haastaa lokakuussa myös muut kunnat mukaan. Pori puolestaan haastaa paikallisia yhdistyksiä ja yrityksiä.

– Kuntaliitto kiinnostui Porin mallista ja haluaa haastaa nyt kaikki kunnat toteuttamaan Maksa mitä haluat -päivää, jonka avulla kannustetaan kuntalaisia tutustumaan oman alueen palveluihin ja viettämään oman budjettinsa mukaista päivää. Kuntaliiton haasteessa nostetaan nimenomaan liikuntapaikkoja, mutta Porissa mukana ovat tuttuun tapaan myös kulttuuripalvelut, toteaa liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti.

– Porissa yrityksillä on ollut kiinnostusta myös päivän hyödyntämiseen ja nyt haastammekin paikallisen yritys- ja yhdistysmaailman mukaan. On enemmän kuin suotavaa ja toivomme, että muutkin hyödyntävät tätä päivää ja järjestävät omia tempauksiaan, ehdottaa kulttuuriyksikön päällikkö Jyri Träskelin.

Kuntaliiton haaste liittyy Suomi toimii -kampanjaan, jossa on tarkoitus vahvistaa ihmisten kriisinkestävyyttä dialogin, yhdessä tekemisen ja arjessa jaksamista edistävien kampanjoiden avulla. Porin Maksa mitä haluat -päivään tuodaan vanhojen tuttujen palveluiden ohelle myös uutta. Mukana ovat uimahallit ja maauimala, skeittihalli, urheilutalot, karhuhalli, lastenkulttuurikeskus sekä museot.

– Lastenkulttuurikeskus on mukana ensimmäistä kertaa ja järjestää kello 12–15 Unelmahevonen-työpajan, jossa luodaan hevosaiheisia unelmia varjoteatterin muodossa, piirtäen, maalaten ja kuvaten. Työpaja soveltuu kaikille yli 3-vuotiaille. Lisätietoja työpajasta ja ilmoittautumisesta voi lukea verkkosivuilta pori.fi/mmh, vinkkaa Träskelin.

– Mukaan tulee tällä kertaa myös maauimala talviuinnin myötä. Syyskuussa käynnistynyttä talviuintia ei normaalisti ole lauantaisin, mutta Maksa mitä haluat -päivän paluun kunniaksi haluamme tarjota mahdollisuuden lähteä viettämään syksyistä päivää vaikka Porin metsän kuntopoluille ja siitä maauimalaan uimaan ja saunomaan, kutsuu Lahti.

Maksa mitä haluat -päivässä asiakas saa itse määritellä sisäänpääsyhinnan mukana oleviin palveluihin.

– Muistetaan, että korona on edelleen läsnä ja pitää huolehtia turvaväleistä ja huomioida toiset käyttäjät. Kannustamme kuitenkin olemaan aktiivisia ja osallistumaan, sanoo Träskelin.

Palveluiden aukioloajat lauantaina 23.10.:

Karhuhalli: yleisurheilu ja voimailutila klo 14–22.30, rautapiha ja lyöntitila klo 10.30–22.30 
Keskustan uimahalli: iso allas klo 6–7.30, monitoimiallas klo 6–8.30 ja 12.00–17.30, muut tilat klo 6–17.30
Lastenkulttuurikeskus Kruunupää 12–15
Luontotalo Arkki 11.00–17.00
Maauimala klo 13–18
Meri-Porin uimahalli: altaat 13.15–17.30, kuntosali klo 11–17.30
Noormarkun urheilutalo klo 11–17.30
Poriginal galleria 11.00–18.00 (ei sisäänpääsymaksua)
Porin taidemuseo 11.00–18.00
Porin urheilutalo: palloilutila klo 9–11, yleisurheilu- ja heittotilat klo 9–13, telinetila ja hyppymonttu klo 9–10, kuntosali klo 9–10 ja klo 12–17.30, muut tilat klo 9–17.30
Rosenlew-museo 11.00–17.00
Satakunnan Museo 11.00–18.00
Skeittihalli klo 14–17.30

Liikuntapaikoilla on käytössä normaalit seuravuorot. Maksa mitä haluat -päivän käyttö on mahdollista seuravuorojen ulkopuolella sekä yleisövuoroilla. Ajantasainen kalenteri vapaista vuoroista löytyy osoitteesta timmi.pori.fi.

Laviasta bussikuljetuksella Poriin

Samaan aikaan Maksa mitä haluat -päivän kanssa järjestetään bussikuljetuksia Laviasta Poriin. Tarkoituksena on, että nuoret pääsevät hyödyntämään Nuorisopassin etuja sekä Maksa mitä haluat -päivän antia.

– Laviasta lähtevät bussit ovat kaikille maksuttomia, mutta Nuorisopassin käyttäjät ovat etusijalla. Busseja lähtee kaksi Laviasta ja tulee kaksi takaisin, sanoo suunnittelija Mari Korhonen.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen bussikuljetukseen löytyy osoitteesta www.pori.fi/lavianbussi.

 

Maksa mitä haluat -päivän karhukuva