Jätteen vähentämisen vinkit kiertoon

Euroopan jätteen vähentämisen viikkoa vietetään 20.–28. marraskuuta 2021. Viikon aikana halutaan kannustaa ihmisiä miettimään kestävämpiä ratkaisuja arjessaan. Porin seudun jäteneuvonta järjestää kyselyn, jossa kaupunkilaiset voivat jakaa parhaimpia ideoitaan jätteen vähentämiseksi. Teemaviikon lauantaina 27. marraskuuta vietetään myös Älä osta mitään -päivää.

Jätteen määrän vähentäminen on tärkeää, mutta ei vaikeaa, sillä maalaisjärjellä pääsee jo pitkälle. Teemaviikolla nostetaan esiin jätteen vähentämisen keinoja, esimerkiksi kestävää kuluttamista, vanhan korjaamista ja lainaamista uuden ostamisen sijasta.

– Hyvä vinkki on miettiä ennen uuden tavaran tai vaatteen ostamista, onko kyse vain haluamisesta vai oikeasti sen tarvitsemisesta. Toisena vinkkinä voisi mainita, että kestävien tuotteiden hankkiminen kertakäyttöisten sijaan saattaa olla ekologisuuden lisäksi myös edullisempaa, vinkkaa jäteneuvoja Liisa Malin.

Porin seudun jäteneuvonta julkaisee jätteettömän viikon vinkkejä sosiaalisessa mediassa JäteVaakun Facebook- ja Instagram-tileillä. JäteVaakku Mustavaris työskentelee jäteneuvojien työkaverina Porin seudun jäteneuvonnassa. Se on kierrätyksen ja jätteiden lajittelun oppipoika.

Miten sinä pyrit vähentämään jätteiden määrää? Kerro meille oma, pieni tai suuri vinkkisi. Reilun kaupan kaupunkina Pori arpoo vastaajien kesken arvotaan kaksi Reilun kaupan puuvillasta valmistettua herkkukassia, vaikkapa kauppareissukäyttöön tai joululahjaksi. Parhaimpia ideoita ja ehdotuksia jätteiden määrän vähentämiseen julkaistaan sosiaalisessa mediassa kaikkien yhteiseksi vinkkilistaksi.

Voit kertoa oman jätteen vähentämisen vinkkisi täällä. Vinkkejä voi lähettää jätteen vähentämisen viikon ajan, 28.11.2021 asti.

Ovenrivasta roikkuu kaksi punaista kangaskassia joissa lukee Pori
Vastanneiden kesken arvotaan luomupuuvillaisia Pori-kasseja, jotka on täytetty Reilun kaupan tuotteilla. 
Roska-astia Porin keskustassa