Liisantorin tekojää avataan mailattomana – jakoa mailalliseen ja mailattomaan alueeseen selvitetään

Kahden viime talven aikana havaittujen turvallisuusseikkojen ja tehdyn asukaskyselyn pohjalta Liisantorin tekojää avataan ensi vaiheessa käyttöön ainoastaan luisteluun tarkoitettuna paikkana. Tekojään jakamista mailattomaan ja mailalliseen alueeseen aletaan selvittää, tarkoituksena löytää toimiva ratkaisu sekä luistelijoiden että jäänhoidon kannalta.

Liisantoria kaavailtiin jo suunnitteluvaiheessa mailattomaksi luistelualueeksi ja kiekkojen käyttö on ollut kiellettyä ensimmäisestä talvesta lähtien.

– Ajatuksena oli toteuttaa rauhallinen luistelualue keskelle kaupunkia, mailallisen luistelun keskittyessä urheilukeskuksen tekojään yleisövuoroille, tekojääkaukaloon sekä jäädytettäville luistelualueille eri puolilla kaupunkia, toteaa liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti.

Liisantorin turvallisuutta on yritetty parantaa poistamalla kiekkojen käyttö, mutta se ei ole vaikuttanut tilanteeseen toivottavalla tavalla. Kiekot ovat lennelleet silti kentällä ja sieltä ulos.

– Halusimme kysyä asukkailta mielipidettä ja vastaajista 45,3 prosenttia oli sitä mieltä, että Liisantorin tulisi olla mailaton. Mailattomuutta vastusti 34,2 prosenttia. Loput eivät osanneet sanoa kumpaa kannattavat. Avoimissa kohdissa ehdotettiin omia vuoroja tai kentän jakamista. Kumpikaan ei ole helppoa toteuttaa, sillä Liisantorilla ei ole henkilökuntaa valvomassa sääntöjen noudattamista, sanoo Lahti.

Sivistyslautakunta käsitteli Liisantorin käyttötarkoitusta kokouksessaan 23. marraskuuta ja teki perinpohjaisen keskustelun jälkeen päätöksen Liisantorin tekojään avaamisesta mailattomana, mutta tekojään jakoa mailallisiin ja mailattomiin alueisiin aletaan selvittää välittömästi teknisen toimialan kanssa. Tarkoituksena on löytää ratkaisu alueen jakamiseksi turvallisesti kahteen eri käyttötarkoitukseen verkolla tai muulla tilanjakajalla, kuitenkin niin, että kolmesti päivässä tapahtuva jäänhoito saadaan toteutettua sujuvasti.

Tekojään aukeamisesta luistelukäyttöön tiedotetaan erikseen aikataulujen täsmentyessä.

Liisantorin tekojäärata