Porissa rakennetaan siltoja yhdessä – hyvinvointirahan haku auki

Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahan haku on taas auki. Tulevaa vuotta lähestytään hieman erilaisella teemalla, sillä nyt rakennetaan siltoja porilaisten välille. Haussa on rajojen rikkomista ja erilaista ajattelutapaa.

– Teemaa on lähestytty siltä kantilta, että tarvitsemme Poriin hyvänmielen tekoja, joita tehdään toisille ja samalla myös saadaan itselle hyvää mieltä. Yhteisöllisyys on vahvasti edelleen läsnä, toteaa hyvinvointikoordinaattori Sirpa Kynäslahti

Hyvinvointirahan kriteerit pysyvät samoina eli kaiken toiminnan tulee kohdistua porilaisiin, olla kaikille avointa ja maksutonta. Nyt haetaan vain uudenlaisia toteutustapoja. 

– Kannustamme ideoimaan todella oudosti, ehdottoman uniikisti. Uskaltakaa rikkoa rajoja ja ajatella toisin, kannustaa strategiapäällikkö Tomi Lähteenmäki

Kuka tahansa voi hakea hyvinvointirahaa, kunhan kriteerit täyttyvät ja toiminta osuu teemoihin. Ideaa kannattaa peilata myös strategisiin painopisteisiin sekä tutustua kaupungille myönnettyihin tunnustuksiin ja meneillään oleviin kehittämiskohteisiin.

– Tulleet hakemukset käsitellään alkuvuodesta ja porilaisille annetaan vielä mahdollisuus äänestää, minkälaista toimintaa hyvinvointirahalla tänne kaivataan. Raati tekee äänestyksen jälkeen ehdotuksen kaupunginhallitukselle, mitä ideoita toteutetaan ja miten rahat ensi vuonna jaetaan, sanoo Kynäslahti. 

Hyvinvointirahan hakulomake ja tarkemmat tiedot löytyvät verkkosivuilta pori.fi/hyvinvointiraha. Haku on auki 1.12.2021–3.1.2022. 

Jaossa on 80 000 euroa. 

– Hyvinvointirahaa on haettu aiemmin hyvin monenlaisiin käyttötarkoituksiin. Rahalla on järjestetty tapahtumia, kunnostettu puistoja sekä esimerkiksi tehty lentopallokenttä ja kuntopolku. Toivomme, että saamme monipuolisia ja tällä kertaa myös hyvin erilaisia hakemuksia, toivoo Lähteenmäki.

Rakkaudella porilaisille -hyvinvointiraha on osallistuvaa budjetointia, jota on kokeiltu Porissa jo vuonna 2018. Hyvinvointirahan ideana on, että kaupunkilaiset pääsevät itse pohtimaan ja päättämään taloudellisten resurssien käytöstä hyvinvoinnin edistämiseksi. Porissa myös hankkeet toteutetaan hakijoiden toimesta.

Hyvinvointirahalla järjestetty Satasirkuksen kiertävä sirkus