Kaupungin liikuntalaitokset ovat suljettuna itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta

Itsenäisyyspäivä on sekä yleisö- että seurakäytön osalta erittäin hiljainen päivä. Liikuntalaitokset pidetään tästä syystä suljettuna maanantaina 6. joulukuuta. Poikkeuksen tähän tekee Isomäki Areena, missä järjestetään Porin Muodostelmaluistelijoiden luistelunäytös kello 12 alkaen.

Tekojäärata ja tekojääkaukalo ovat koko itsenäisyyspäivän luistelijoiden omatoimisessa käytössä. Siellä ei kuitenkaan ole valvottuja vuoroja eikä seura-aikoja. Liisantori on avoinna normaalisti.

Meri-Porin uimahalli on suljettu normaalisti maanantaisin, joten itsenäisyyspäivä ei tuo tähän poikkeusta. Meri-Porin uimahallissa järjestetään tunnelmalliset kynttiläuinnit sunnuntaina 5. joulukuuta kello 15–18. Luvassa on jouluista tunnelmaa ja musiikkia. Kynttiläuinnille pääsee normaalilla pääsymaksulla.

Keskustan uimahalli palvelee normaalisti koko viikonlopun ajan, lauantaina kello 6–18 ja sunnuntaina kello 10–17. Seuraavalla viikolla keskustan uimahallissa jatketaan 10-vuotisjuhlakauden ohjelmaa: keskiviikkona 8. joulukuuta Pori Liikkuu -sovellusta esittämällä uimahalliin pääsee kaksi uimaria yhden hinnalla. Uimahallilla on tuolloin myös opastusta Pori Liikkuu -sovelluksen käyttöön. Keskustan uimahallissa uidaan kynttiläuintien merkeissä 16. joulukuuta kello 17–21 ja 19. joulukuuta kello 15–17.

Maauimalan talviuinti jatkuu itsenäisyyspäivän jälkeen normaalisti keskiviikkona 8. joulukuuta kello 15–20. Kynttiläuintitunnelmaa on maauimalassa tarjolla 17. joulukuuta kello 17–20.

Itsenäisyyspäivänä suljettuna olevat liikuntalaitokset:

- Keskustan uimahalli
- Meri-Porin uimahalli
- maauimala
- harjoitusjäähalli
- Karhuhalli
- Porin urheilutalo
- Noormarkun urheilutalo
- Isomäki Areena (Porin Muodostelmaluistelijoiden näytös) 
- tekojäärata ja tekojääkaukalo (luistelumahdollisuus koko päivän)
- stadionin punttisali

 

Joulutunnelmaa keskustan uimahallissa