Meri-Poriin valmistuu uusi päiväkoti – Pihlavassa pitkään palvelleet kaksi päiväkotia poistuvat käytöstä

Porin kaupungin uusin päiväkoti on hirsirunkoinen rakennus. Päiväkoti tarjoaa Pihlavan varhaiskasvatukselle nykyaikaisen oppimisympäristön, kun alueella toimivat kaksi yksikköä muuttavat syksyllä 2022 uusiin tiloihin.

Uuden päiväkodin nimi on päiväkoti Meri-Pori. Pihlavan entisen alakoulun tontille valmistuva rakennus on kerrosalaltaan noin 1200 neliötä. Päiväkoti Meri-Porissa on tilat viidelle ryhmälle ja paikka 100 lapselle.

– Uuden päiväkodin myötä Pihlavan varhaiskasvatuspalvelut päivittyvät nykypäivän vaatimusten tasolle. Päiväkoti Meri-Pori tarjoaa alueen lapsille toiminnalliset, turvalliset ja kasvua kehittävät tilat, joissa on huomioitu erilaiset oppijat. Myös jo itsessään modernin puurakennuksen tuomat hyödyt ovat moninaiset, sanoo varhaiskasvatusyksikön päällikkö Ritva Välimäki.

Tällä hetkellä Pihlavassa toimii vielä kaksi päiväkotia. Päiväkoti Onnenkivi on otettu käyttöön vuonna 1974 ja Päiväkoti Pihlajanmarja vuonna 1990. Molemmista päiväkodeista luovutaan, kun uusi päiväkoti valmistuu.

– Toimintaympäristöt eivät kummassakaan yksikössä vastaa varhaiskasvatuksen tilojen tämän päivän kriteerejä. Esimerkiksi Pihlajanmarja on aikoinaan perustettu vanhaan kauppaan ja on tiloiltaan sokkeloinen ja ahdas, Välimäki toteaa.

Päiväkoti Meri-Pori otetaan käyttöön syksyllä 2022 ja se sijaitsee osoitteessa Vanha maantie 2, 28800 Pori. Päiväkodin lisäksi tontilla on kolme muuta puurakenteista rakennusta eri aikakausilta. Päiväkoti Meri-Pori on tällä hetkellä ainoa Porin alueella rakenteilla oleva hirsirunkoinen julkinen rakennus.

Meri-Porin päiväkotiuudistus ei tuo muutoksia Pihlavan alueen esiopetuksen järjestämiseen.

 – Pihlavassa esiopetus on vuodesta 2015 alkaen järjestetty Meri-Porin yhtenäiskoulun tiloissa. Hyväksi todetun toimintamallin mukaisesti esiopetusta annetaan jatkossakin yhtenäiskoulussa, kertoo päiväkodin johtaja Kristiina Ylikulju.

Porin kaupunki maksaa Meri-Porin päiväkotiuudistuksesta 2,6 miljoonaa euroa. Kaupunki on viimeisen kymmenen vuoden aikana tehnyt merkittäviä investointeja päiväkotien uudisrakentamiseen. Päiväkoti Veturitalli otettiin käyttöön vuonna 2013, päiväkoti Meijumäki 2017, päiväkoti Pikkureppu 2018 ja päiväkoti Lounatuuli 2019. Lisäksi Puinnintielle perustettiin uusi yksikkö vuonna 2016 ja päiväkoti Koivulaan tehtiin perusteellisen peruskorjaus vuonna 2019.

Päiväkoti Meri-Porin rakennuttaa Porin Päiväkodit Oy. Hankesuunnitelman on tehnyt Porin YH-Asunnot Oy ja hankkeen pääurakoitsijana toimii Astora Rakennus Oy.

Ulkokuva päiväkoti Meri-Porin julkisivusta