Venepaikkojen vuokraus uusille asiakkaille starttaa pääsiäisen jälkeen – kylmät ilmat vaikuttavat mahdollisesti siltojen saapumiseen

Jokisataman, Meri-Porin ja Joutsijärven venepaikkojen vuokraus purjehduskaudelle 2022 käynnistyy tiistaina 19. huhtikuuta kello 9. Venepaikat varataan ja maksetaan sähköisesti.

– Vapaita paikkoja pääsee tarkastelemaan tuttuun tapaan joko satamittain tai veneen mittojen mukaan kaupungin sähköisessä asiointipalvelussa. Hinnat määräytyvät venepaikan leveyden mukaan, ja varaukset maksetaan verkkopankkimaksuna, kertoo palvelupäällikkö Heikki Tuominen.

Mikäli asiakkaalla ei ole verkkopankkitunnuksia käytössä, voi varauksen tulla tekemään paikan päälle palvelupiste Porinaan osoitteeseen Yrjönkatu 13.

– Nykyiset asiakkaat ehtivät vahvistaa venepaikkavarauksensa alkavalle purjehduskaudelle vielä maanantaihin 18. huhtikuuta kello 16 asti. Tämän jälkeen maksamattomat venepaikat vapautetaan uusille hakijoille, muistuttaa Tuominen.

Lisätietoja veneilystä ja venepaikoista löytyy kaupungin verkkosivuilta.

Perinteinen kesän merkki vapuksi paikoilleen?

Huhtikuun alun kylmät ilmat ja lumisateet voivat vaikuttaa hieman Etelärannan Taavi-sillan asentamiseen.

– Pihlavanlahti on vielä jäässä niiltä osin, missä Taavi-silta on talvisuojassa. Tavoitteena on silti saada Taavi paikalleen vapuksi niin kuin aina ennenkin, toivoo maastotyöpäällikkö Olli-Pekka Ihalainen.

Raumanjuovan yli kulkeva Niittäjänsilta tuodaan paikoilleen näillä näkymin toukokuun toisella viikolla ja jokisataman venelaiturit asennetaan paikoilleen myöhemmin keväällä. Purjehduskausi alkaa 1. kesäkuuta.

 

Jokiranta