Ohjaamosta opinto-ohjausta kaikille nuorille

Ohjaamo Pori tarjoaa nuorille ohjausta koulutukseen liittyvissä kysymyksissä. Ohjaamosta opinto-ohjausta saavat myös ne nuoret, jotka eivät tällä hetkellä opiskele eikä heillä olisi muuten käytössään opinto-ohjaajan palveluita. Ohjaamon palvelut ovat kuitenkin tarkoitettu kaikille alle 30-vuotiaille nuorille, eli myös koulutuksessa olevat nuoret voivat hakea Ohjaamosta neuvoa opintoihin liittyen.

Asiantuntijat Ohjaamossa auttavat sinua esimeriksi kouluhauissa omien toiveittesi ja haaveittesi mukaan. Koulutukseen liittyvät kysymykset voivat kuitenkin olla mitä tahansa.

– Pohdit sitten jatko-opintoja, alanvaihtoa, oppisopimusta tai mitä tahansa opintoihin liittyvää, voit kääntyä Ohjaamon puoleen, Ohjaamon opinto-ohjaaja Mika Ruuhiala kertoo.

Ruuhiala toimii myös oppivelvollisuuskoordinaattorina ja osaa neuvoa niin nuoria kuin nuorten vanhempia oppivelvollisuuteen liittyvissä asioissa.

Ohjaamolta löytyy laaja osaaminen koulutukseen ja kouluttautumiseen liittyen:

  • Opinto-ohjaaja Mika Ruuhiala on Ohjaamolla tavattavissa tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 12–16.
  • WinNovan opinto-ohjaaja Sirpa Etolin on Ohjaamolla tavattavissa joka kolmas torstai klo 12–16.
  • TE-toimiston asiantuntija Taina Lappalainen päivystää Ohjaamolla TE-koulutusneuvonta nimikkeellä joka toinen torstai klo 12–16.

 

Valokuva Ohjaamon opinto-ohjaaja Mika Ruuhialasta