Viihdettä, operettia ja suuria klassikoita Pori Sinfoniettan syksyssä 2022

Porin kaupunginorkesterin syyskausi alkaa yökonsertilla 1. syyskuuta.

Pori Sinfoniettan tulevan syksyn konserttikalenteri tarjoilee monipuolisesti sisältöä niin viihteen, oopperalaulun kuin klassisen musiikin merkkiteosten ystäville lapsiperheitä unohtamatta.

- Olen iloinen tulevasta syksystä, aloittaa orkesterin ylikapellimestari Tibor Bogányi, joka jatkaa Pori Sinfoniettan taiteellisena johtajana seuraavat kaksi vuotta. Bogányin kaksivuotisesta kapellimestarisopimuksen jatkosta tiedotettiin huhtikuussa.

- Syksystä tulee yhtä juhlaa! Olen todella ylpeä meidän porukastamme. Orkesterissa on paljon osaamista, joka ansaitsee nostetta. Vaikeita teoksia omaksutaan huikealla tavalla, Bogányi sanoo.

Runsaasta ja monipuolisesta syksyn ohjelmistosta loistavine vierailijoineen Bogányi nostaa esille suuret projektit, kuten Verdin Requiemin, joka esitetään Helsingin filharmonisen kuoron ja Manifestum-kuoron kanssa Promenadisalin lisäksi Helsingissä Temppeliaukion kirkossa ja Lepakko-operetin yhdessä Sataoopperan kanssa sekä Porin kaupungin arvokkaan itsenäisyyspäivän juhlan.

- Koko orkesterille ja minulle henkilökohtaisesti on näinä aikoina tärkeää saada olla mukana itsenäisyyspäivän juhlassa, Bóganyi sanoo.
 

Syyskuu

Syyskauden konserttiohjelmiston avaa perinteinen elo-syyskuun vaihteen yökonsertti, joka tänä vuonna sijoittuu syyskuun ensimmäiselle päivälle. Lentävä lähtö soitetaan Tibor Bogányin johdolla ja solistivieraaksi saadaan Radion sinfoniaorkesterin 1. sooloklarinetisti Christoffer Sundqvist. Ohjelmassa on musiikkia Rossinilta, Crusellilta ja Beethovenilta. Yökonsertti uusitaan perjantaina 2.9. Satasoitto-festivaalilla Kokemäen kirkossa.

Torstaina 8.9. juhlitaan säveltäjä Erik Lindströmiä, jonka syntymästä on tänä vuonna tullut kuluneeksi sata vuotta. Lindström on kirjoittanut lukuisia rakastettuja hittikappaleita, kuten Ranskalaiset korot, Armi ja Pikku midinetti. Erik Lindström 100v. -viihdeonsertin johtaa kapellimestari Antti Rissanen ja laulusolistiksi saapuu laulaja Aili Ikonen.

Seuraavalla viikolla 15.9. konserttiohjelmistoa jatketaan kapellimestarivieraan Charles Olivieri-Munroen johdolla Uudesta maailmasta -konsertilla. Sellisti Senja Rummukainen tarttuu tuolloin Schumannin Sellokonserttoon ja konsertissa kuullaan myös Kilarin Orawa ja Dvorákin Sinfonia nro 9.

Porin päivän konsertissa Pori Sinfoniettan kanssa esiintyy Porin filharmoninen kuoro valmentajanaan Teemu Honkanen. Tibor Bogányin johdolla Promenadisalissa soi musiikkia Brahmsilta ja Gershwiniltä, pianossa Laura Vänttinen.
 

Lokakuu

Ensimmäistä kertaa Suomessa päästään kokemaan ranskalaissäveltäjä Thierry Huilletin Pikku Prinssi. Rakastetun sadun konserttiversio kuullaan Promenadisalissa 6.10. Pikku Prinssin ja lentäjän rooleihin syventyvät kertojina porilainen nuori esiintyjä Rasmus Koskinen ja näyttelijä Teemu Niemelä.

Pori Sinfoniettan syksyn suuri operettitempaus on yhdessä Sataoopperan kanssa toteutettava Johann Straussin Lepakko. Operetin kapellimestarina on Tibor Bogányi ja esitykset ovat Promenadisalissa 19.-22.10. Lepakko toteutetaan kokonaisuudessaan ja rooleissa laulavat muun muassa Johannes Pessi, Heta Sammalisto, Elisaveta Rimkevich, Johanna Takalo, Stella Tähtinen, Jasper Leppänen, Jere Hölttä ja Satu Yli-Suutala.
 

Marraskuu

Marraskuun alussa koetaan yksi tunnetuimmista ja rakastetuimmista kuoroteoksista, Verdin Requiem. Kapellimestariksi saadaan Jonas Rannila ja yhteistyökuoroina ovat Helsingin filharmoninen kuoro ja Mieskuoro Manifestum. Requiem soi 2.11. Promenadisalissa ja 4.11. Helsingissä Temppeliaukion kirkossa.

Marraskuun 10. päivä vieraaksi saadaan kapellimestari Olari Elts, jonka vierailu kevätkaudelta peruuntui koronasta johtuneiden muutosten vuoksi. Virolaista virtuoosia tarjoilevan Angel's Share -konsertin solistina on viulisti Triin Ruubel ja ohjelmassa ovat Erkki-Sven-Tüürin Viulukonsertto nro 2 "Angel's Share", Magnu Lindbergin Absence, Valentin Silvestrovin The Messenger ja W. A. Mozartin Sinfonia nro 40.

Lasten oikeuksien viikolla Pori Sinfonietta tarjoaa kummilapsilleen (vuonna 2017 syntyneet porilaislapset perheineen) Poulencin Babar-teoksen, jonka johtaa Marjo Riihimäki. Kertojaksi saadaan porilainen laulaja-näyttelijä Veikko Pukkila. Mikäli perheenne kuuluu kohderyhmään, kummilapsitoimintaan voi ilmoittautua osoitteeseen sinfonietta@pori.fi.

Marraskuussa vanhan musiikin ekspertin Kreeta-Maria Kentalan kanssa sukelletaan barokkimusiikin maailmaan FOLKBAROKKI: Niittykoksi – Vivaldi -konsertissa, jonka ohjelmassa on Viljami Niittykosken teoksia Kentalan ja Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin juuri julkaisemalta levyltä. Oman kutkuttavan twistinsä konserttiin tuo vanhaan musiikkiin yhdistetty folk. Konsertti esitetään Rauma-salissa 23.11. ja Promenadisalissa 24.11.
 

Joulukuu

Pori Sinfonietta on mukana Porin kaupungin itsenäisyyspäiväjuhlassa 6.12. Kaupungin järjestämän juhlan pääohjelmana on tänä syksynä orkesterin konsertti Tibor Bogányin johdolla.

Tonttu matkalaukussa – joululauluja maailmalta pohjautuu kirjailija Eppu Nuotion Pori Sinfoniettalle kirjoittamaan joulusatuun, joka kantaesitettiin Porissa joulukuussa 2018 – ja kuullaan tänä vuonna toiveuusintana 15.12. Nuotio saapuu jälleen tarinan kertojaksi ja musiikin johtamisesta vastaa kapellimestari József Hárs. Mukana teoksessa on Cygnaeuksen musiikkiluokkien Synkooppi-kuoro.
 

Syksyn kausikortit varattavissa

Liput syksyn konsertteihin ovat tulossa myyntiin Ticketmasteriin. Lipunmyynnin avautumisesta tiedotetaan erikseen.

Pori Sinfoniettan kausikortit ovat nyt varattavissa. Syyskaudella kausikorttikonsertteja on yhdeksän. Yhdeksän konsertin kausikortin perushinta on 180 euroa ja eläkeläiset/ työttömät/ opiskelijat 145 euroa. Kausikorttikonsertteja ovat 1.9. Yökonsertti: Lentävä lähtö, 8.9. Erik Lindström 100v., 15.9. Uudesta maailmasta, 22.9. Porin päivän konsertti, 6.10. Pikku Prinssi, 2.11. Requiem, 10.11. Olari Eltsin konsertti, 24.11. FOLKBAROKKI: Niittykoski - Vivaldi ja 15.12. Tonttu matkalaukussa.

Kausikorttivarauksia voi tehdä elokuun loppuun asti. Kausikortit varataan Pori Sinfoniettan toimistosta sinfonietta@pori.fi.

Kymppikortti oikeuttaa kymmeneen konserttikäyntiin ja on voimassa yhden vuoden ostopäivästä alkaen. Kymppikortin perushinta on 200 euroa, eläkeläiset/työttömät 160 euroa ja opiskelijat/lapset 60 euroa. Kymppikortit ovat ostettavissa Visit Porista ja orkesterin toimistosta.

 

Muokattu 30.6. klo 12:08: Lisätty tieto 10.11. konsertin solistista ja teoksista.

""