Talviaikataulut voimaan joukkoliikenteessä torstaina – uusia vuoroja Friitalan, Pietniemen ja Toejoen suuntiin

Porin ja Ulvilan joukkoliikenteen vuorotarjonta kasvaa, kun peruskoulut palaavat kesälomalta torstaina 11. elokuuta. Silloin astuvat voimaan myös joukkoliikenteen talviaikataulut. Useita uusia bussivuoroja ajetaan Toejoelle, Tuulikylään, Koivistonluotoon, Pihlavaan, Pietniemeen, Tiedepuistoon, Vähäraumalle ja Friitalaan.

– Etenkin Pihlavan, Toejoen ja Friitalan suunnissa ruuhka-ajan vuorot ovat olleet säännöllisesti melko täynnä. Uusilla vuoroilla saadaan matkustajille lisää vaihtoehtoja, toteaa joukkoliikennepäällikkö Merika Lanne.

Koivistonluodosta pääsee jatkossa keskustaan arkisin aamulla ja iltapäivällä takaisin noin puolen tunnin välein. Pietniemestä ja Viikinäisistä keskustaan ajetaan arkiaamuisin 30 minuutin välein, ja arki-iltoihin lisätään uusi paluuvuoro kello 20 jälkeen. Kauppatorilta Tiedepuistoon ajetaan aamuruuhkassa viiden minuutin välein. Lähes kaikki Tiedepuiston vuorot lähtevät jatkossa samalta laiturilta numero 2. Tiedepuistosta keskustaan pääsee iltapäivällä noin 15–20 minuutin välein. Myös Reposaaresta ja Mäntyluodosta ajetaan useammin Pihlavan kautta keskustaan. 

Kauppatorilla uudisrakennuksen seinustan puoleiset laiturit otetaan käyttöön, jolloin matkustajat saavat lisää tilaa bussin odottelemiseen. Esimerkiksi Meri-Poriin, Satasairaalalle ja Lattomerelle lähtevät autot on sijoitettu torirakennuksen Eteläkauppatorin puoleiseen päätyyn. Pohjoiskauppatorin päädystä lähtevät Ahlaisten, Lyttylän, Hyvelän, Koivistonluodon ja Noormarkun vuorot. Kaikkein kapeimmalta keskilaiturilta ajetaan jatkossa vain lännen puoleiselta sivulta Puuvillaan, Pormestarinluotoon, Tuulikylään ja Ulvilaan.

Aikatauluihin on myös tehty pieniä 5–10 minuutin muutoksia ja pysäkkiaikojen tarkistuksia. Muutoksilla yritetään parantaa esimerkiksi töihin ja kouluihin ehtimistä.

– Muutokset eivät ole kokonaisuudessaan suuria, mutta aikataulu kannattaa tarkistaa, ettei epähuomiossa jää kyydistä, muistuttaa Lanne. 

Kaikki aikataulut löytyvät osoitteesta www.porinlinjat.fi ja paperiaikatauluja on saatavilla esimerkiksi Porin Linjat Oy:n busseista ja Porinan asiakaspalvelupisteestä. Talviaikataulut ovat voimassa 11.8.2022–4.6.2023. 

Joukkoliikenteen muutokset elokuusta 2022 alkaen: 

  • Lisää vuoroja Toejoelle ja Tuulikylään. Toejoelta keskustaan pääsee ruuhka-aikoina noin 15 minuutin välein.
  • Linja 6H ajaa jatkossa Koivistonluodon kautta. Arkiaamuisin Koivistonluodosta pääsee keskustaan ja iltapäivällä takaisin noin 30 minuutin välein.
  • Reposaaresta ja Mäntyluodosta ajetaan useammin Pihlavan kautta keskustaan.
  • Vaihtoyhteyksien toimivuutta Kauppatorilla on parannettu arkiaamuisin.
  • Kaikki Lyttylän vuorot (linja 60) ajavat samaa reittiä Pormestarinluodon ja Lounatuulentien kautta molempiin suuntiin.
  • Kaikki Lattomeren ja keskustan väliset vuorot (linja 99) ajavat samaa reittiä valtatie 8:lta Käppärän kautta keskustaan ja takaisin Lattomerelle.

 

Linja-auto