Porin kaupunginkirjastossa uusi tehtävänimike - kulttuurisen nuorisotyön koordinaattori aloittaa työnsä avajaishumussa

Porin kirjasto sai syyskuun alussa vahvistusta nuorten ja lasten tapahtumatyöhön. Valtakunnallisesti uudessa kulttuurisen nuorisotyön koordinaattorin tehtävissä aloittanut Tiina Tommila toimii laajasti tapahtumatuotantojen parissa Porin kirjastoissa.

Koordinaattorin kotipaikkana toimii Vähärauman kirjasto, jonka avajaisia vietetään 22. syyskuuta. Kirjasto on osa Vähärauman uutta monitoimitaloa ja toimii koulun naapurissa. Tommila tulee järjestämään tapahtumia, kerhoja sekä muuta kulttuuritoimintaa niin Vähäraumalla kuin muissakin lähikirjastoissa.

Kulttuurisen nuorisotyön koordinaattorin tehtävä on kirjastokentällä uusi ja hakuvaiheessa se herätti paljon positiivista kiinnostusta kansallisestikin, kun Rosa Meriläinen twiittasi 12. toukokuuta ”Vinkki kuntapäättäjille: ole kuin Pori! Perustelu: Porin kaupunginkirjasto etsii kulttuurisen nuorisotyön koordinaattoria. Jos twiitti ei tunnu ajankohtaiselta, niin todettakoon turpo-selonteossa lukevan, että kulttuuri ja kirjastot on tärkeitä henkiselle kriisinkestävyydelle.”

Aiemminkin nuorten ja lasten kulttuuritapahtumien parissa työskennellyt Tommila on valmistunut Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen tutkinto-ohjelmasta pääaineenaan digitaalinen kulttuuri.

– Minua kiinnostaa tapahtumatuotantojen lisäksi erityisesti pelikasvatus ja digitaalinen pelaaminen laajemmin – niin ikään pro gradussani käsittelin uusvanhoja pelikulttuurin tuotteita ja niihin liittyvää nostalgia-arvoa, Tommila sanoo.

Pelit ja pelaaminen näkyvät harrastuneisuutena myös koordinaattorin arjessa, sekä digitaalisessa muodossa että lautapelaamisena. Ajankohtaisiksi suosikeiksi Tommila nimeää Slay the Spire -pakanrakennuspelin sekä vuonna 2021 julkaistun uusintaversion Pokémon Snap -klassikosta.

Vähärauman kirjasto aukeaa

Vähärauman uuden kirjaston avajaisia vietetään 22. syyskuuta kello 12–18. Avajaisten ohjelma sisältää luonnollisesti myös pelaamista ja lisäksi tarjolla on musiikkiesitys ja kasvomaalausta. Myös lukukoira on rapsuteltavissa tapahtumassa.

Porin kirjaston koordinaattori Tiina Tommila