Panelian pronssikautinen miekka esitellään lauantaina

Kesällä 2021 Paneliasta löytynyt pronssikautinen miekka on nyt sijoitettuna Satakunnan Museon Elon merkkejä -näyttelyyn.

Lauantaina 8.10. Satakunnan Museossa vietetään Panelian pronssikausi -päivää! 

Kesällä 2021 Euran Paneliasta löytyi pronssikautisen miekan katkelmia. Miekka nimettiin löytöpaikan mukaan Saarion miekaksi ja sen konservoinnin kustansi Paneliankosken Voima Oy. Nyt miekka on palannut Satakuntaan ja tulee esille Satakunnan Museon Elon merkkejä -perusnäyttelyyn. 

Miekka esitellään yleisölle ensimmäistä kertaa lauantaina 8.10. Lisäksi tapahtumassa museon arkeologi Leena Koivisto kertoo Panelian pronssikaudesta ja Helsingin yliopiston arkeologian professori Mika Lavento esitelmöi laajemmin Suomen pronssikautisista löydöistä. Saarion miekan konservoinnista on kertomassa Anna Lehtinen Konservointipalvelu Löytö Oy:stä.   

Päivän aikana otetaan myös etäyhteys arkeologi Teemu Väisäseen ja Porin Kirkkokankaalla parhaillaan käynnissä oleviin arkeologisiin kaivauksiin. Kaivauspaikalla on mahdollista käydä omatoimivierailulla sunnuntaina.   
  

Päivän ohjelma  

  • klo 11.15 Leena Koivisto, arkeologi, Satakunnan Museo: Panelian pronssikausi ja Saarion miekkalöytö. Paneliankosken voima Oy:n tervehdys, toimitusjohtaja Kimmo Nurminen   
  •  klo 12 Miekan esittely yleisölle näyttelyssä     
  • klo 13 Anna Lehtinen, konservaattori, Konservointipalvelu Löytö Oy: Saarion miekan konservointi ja tutkimus   
  •  klo 14 Mika Lavento, professori, Helsingin yliopisto: Pronssikauden esinelöydöistä 

 

Kuva Sari Pouta/Konservointipalvelu Löytö Oy ja Jaana Seppälä/Satakunnan Museo

Mustalla taustalla miekan kahva ja osa miekkaa