Uutisarkisto

Espanjalaisia opiskelijoita Porissa

Hola! Espanjalaiset tutustuivat Porissa maailman parhaaseen perusopetukseen

Porin kaupungin kolme peruskoulua toimivat elo-syyskuun vaihteessa parin viikon ajan tutustumiskohteina espanjalaisille luokanopettajaopiskelijoille.
Puistomaisema rakkaudella porilaisille -leimalla

Toivepuistossa järjestetään elokuvailta

Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahalla kunnostetussa Toivepuistossa (Kiertokatu 25) järjestetään elokuvailta torstaina 13. syyskuuta kello 20. Iltaan on vapaa pääsy. Elokuvan katselua…
Ruutuhyppely

Vähärauman vanha koulu käyttökieltoon — päätös väistötiloista tehdään lähiaikoina

Vähärauman koulun sisäilmaongelmista kärsinyt vuonna 1929 valmistunut koulurakennus on määrätty käyttökieltoon. Asiasta päätti 6. syyskuuta kokoontunut Porin kaupungin ympäristöterveysjaosto yksimielisesti.
Vapaaehtoistoiminnan keskus LIISAn järjestämät perinteiset pihajuhlat

Osallisuus ja osallistuminen ovat päivän sanat

Vapaaehtoistoiminnan keskus LIISAn järjestämät perinteiset pihajuhlat olivat jälleen todiste porilaisten osallistumisesta. Perjantaina 31.8. järjestettäviin pihajuhliin osallistui jopa 200 henkilöä.
Koululaiset vierailulla Saaren luomuviljelytilalla

Sata koululuokkaa osallistuu Ympäristöviikkoon

Vierailuilla etsitään vastauksia tärkeisiin kysymyksiin: Onko kaikki vaatteet tarpeen ostaa uutena? Miten hotellivieraat saadaan aamupalalla ottamaan lautaselleen vain sen verran…
Opiskelu

Vähärauman vanhalle koululle valmistellaan väistötiloja

Tehtyjen selvitysten mukaan vuonna 1929 valmistunut Vähärauman vanha koulu vaatii perusteellista korjaamista hyvän sisäilman turvaamiseksi. Ympäristöterveysjaosto käsittelee mahdollista käyttökieltoa torstaina.…
Koululaiset vierailulla Saaren luomuviljelytilalla

Sata koululuokkaa osallistuu Ympäristöviikkoon

Vierailuilla etsitään vastauksia tärkeisiin kysymyksiin: Onko kaikki vaatteet tarpeen ostaa uutena? Miten hotellivieraat saadaan aamupalalla ottamaan lautaselleen vain sen verran…
annis

UNNAMED#1- kolmesta erilaisesta pienimuotoisesta esityksestä koostuva kokonaisuus

UNNAMED#1 Step by step / Farid Rahmouni Ma-ti 10.-11.9. klo:19:00 Kulttuuritalo Annis / Annankatu 6
Rantapelto sijainti

Makholmasta rantatontti tarjouskilpailuun

Porin kaupunki järjestää tarjouskilpailun Makholman edustalla sijaitsevasta tilasta Rantapelto. Tarjouksia voi jättää 29. syyskuuta asti.
Kuulovammaiset voivat varata ajan terveysasemalle tekstiviestillä nyt yhden numeron kautta

Kuulovammaiset voivat varata ajan terveysasemalle tekstiviestillä nyt yhden numeron kautta

Kuulovammaiset voivat varata tekstiviestillä ajan hoidon tarpeen arvioon Porin perusturvan yhteistoiminta-alueella omalle terveysasemalle nyt yhden numeron kautta. Numero on 044…