Uutisarkisto

Nuoret ja hyvinvointialueen päättäjät kohtasivat Ohjaamo Porissa

Tiistaina 16. huhtikuuta järjestettiin Pizzaa ja päättäjiä -ilta Ohjaamo Porissa. Paikalle oli kutsuttu nuoria sekä hyvinvointialueen luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita keskustelemaan…
TGT-tila sijaitsee katutasossa ja sen kaikki seinät ovat ikkunoita.

Uusi TGT-yhteisötila tuo ikkunapaikan kaupunkilaisten ideoille keskelle keskustaa

Porin keskustan elävyyttä ehostamaan on saatu käyttöön uusi, luoville projekteille tarkoitettu maksuton tila. Paraatipaikalta kävelykadun varrelta löytyy uusi TGT-yhteisötaidetila, jossa…
Porin kesämaisema

Porin kaupunki alkaa julkaista asukaslehteä

Pori ryhtyy julkaisemaan uutta asukaslehteä. Lehti ilmestyy jatkossa kaksi kertaa vuodessa: ennen kesää ja ennen joulua. Lehti julkaistaan julkisena tiedotteena,…
Rakkaudella porilaisille -leima

Kaupunginhallitus päättää tämän vuoden Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahahankkeista

Ensi viikon maanantaina Porin kaupunginhallituksen kokouksessa käsitellään Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahan vuoden 2024 hankkeita. Tämän vuoden teemaksi kaupunkilaiset olivat aiemmin äänestäneet…
Päiväkoti Lounatuuli

Varhaiskasvatuksen palveluja kehitetään asiakasraadin avulla – ilmoittaudu mukaan!

Haluatko osallistua Porin varhaiskasvatuksen palvelujen kehittämiseen? Porin kaupungin varhaiskasvatusyksikkö etsii uusia jäseniä asiakasraatiin, joka koostuu Porin varhaiskasvatuksessa olevien lasten vanhemmista…
Lautanen, jossa ruokaa

Yhteisöllinen ruokailu koulujen ylijäämäruualla alkaa Kaarisillan yhtenäiskoululla maanantaina

Tee ekoteko ja tule syömään yhdessä! Maanantaista 8. tammikuuta alkaen joka koulupäivä järjestetään Kaarisillan yhtenäiskoululla kaikille avoin ja maksuton yhteinen…
Rakkaudella porilaisille -leima

Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahan ensi vuoden teema on ”ulkoilmassa”

Yli 300 asukasta osallistui hyvinvointirahan teeman valitsemiseen nettiäänestyksessä. Ulkoilmassa-teemaisten hankkeiden hakuaika on tammikuussa.
ihmisiä istumassa pöytien ääressä

Asukastilaisuudet keräsivät 600 porilaista keskustelemaan

Porin kaupunki järjesti tänä vuonna asukastilaisuuden kaikilla kahdeksalla palvelualueella. Tilaisuudet näyttivät, että asukkaiden ja kaupungin edustajien välisille keskusteluille on kysyntää.
Kuva lautapelin yhdestä neljästä osiosta. Tässä osiossa ruskeaa huopaa maana, vihreitä kuusia ja harmaa luola, josta pilkistää pieni karhu.

Porin yliopistokeskuksen opiskelijoiden luoma leikillinen työkalu tuo lasten äänen kuuluviin Porin kaupungin toiminnassa

Porin kaupungin ja Turun yliopiston Porin yliopistokeskuksessa sijaitsevan Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman kanssa yhteistyössä toteutettu moniulotteinen työkalu mahdollistaa…
Kansalaisopiston opistotalon sisäänkäynti

Porin seudun kansalaisopisto osallistaa kaupunkilaisia asiakasraadin avulla

Kansalaisopistossa käynnistyy asiakasraadin toiminta vuoden 2024 alussa. Asiakasraati on kaupunkilaisista ja opiston asiakkaista koostuva ryhmä, jonka kanssa kokoonnutaan keskustelemaan kansalaisopiston…