Uutisarkisto

Sisätila, kuvassa suuri kuva hevosesta ja viherkasveja.

Kruunupään näyttelykevät 

Kruunupään näyttelykevät on tehty eläimistä, juhlista ja lasten unelmista. Lastenkulttuurikeskuksen näyttelyt avautuvat helmikuun alussa omassa galleriassa, mutta teoksiin voi törmätä…
Fossiilitaidetta sinisellä taustalla

Isänpäivänä yhteistä tekemistä maankaikkeuksien äärellä Kruunupäässä

Maailmankaikkeus kätkee sisäänsä mitä ihmeellisempiä asioita, ilmiöitä ja otuksia. Lastenkulttuurikeskus Kruunupään ja Porin taidemuseon yhteisessä isänpäivän työpajassa sunnuntaina 14. marraskuuta…
Kaksi lasta katsovat ikkunan edessä olevaa taideteosta, sisäkuva.

Kaikkea maan ja taivaan välillä -teos Piilitien päiväkotiin

Piilitien päiväkoti juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan ja sen kunniaksi toteutettiin päiväkotiin yhteistyössä lastenkulttuurikeskus Kruunupään kanssa julkinen teos.
PSYL:n maalaus "Meri" torin Muurigalleriassa

Torin Muurigalleria täydentyi PSYL:n kuvataideluokan vedenalaismaisemalla

Torin Muurigallerian uusin teos on Porin suomalaisen yhteislyseon koulun 7B-kuvataideluokan maalaus ”Meri”.
Ryhmäkuvassa kuusi henkilöä katsoo kameraan. Sisäkuva.

Päivi Setälä SuomiAreena-keskustelussa: Ammattitaiteilijoita tulisi saada laajasti osaksi eri organisaatioita

Tiede, taide ja nuoret – Maailman pelastuspaketti -SuomiAreena-keskustelussa puhuttiin tieteen ja taiteen yhdistymisestä. Lastenkulttuurikeskuksen johtaja Päivi Setälä toi esille ammattitaiteilijoiden…
Väripaletti, sivellin ja akvarellipaperi ylhäältä kuvattuna.

Suomen kuvataiteen päivän maalaustapahtuma

Lapsen ja aikuisen yhteisessä maalaustapahtumassa 10.7. inspiroidutaan syntymäpäiväsankari Helene Schjerfbeckin taiteesta ja maalataan itse.
Yläviistosta otettu kuva asfaltilla olevasta kukkaruukusta, mihin on istutettu kasveja ja tehty tikapuut ja polku.

Kesäpajat vievät taiteen äärelle

Lastenkulttuurikeskus Kruunupään kesäpajat vievät lapset ja aikuiset, perheet ja nuoret taiteen äärelle erilaisissa kesän taidepajoissa.
Vihreällä nurmikolla kaksi nuorta pelaajaa selin kameraan tavoittelee jalkapalloa.

Minulle merkityksellinen -kampanja tuo esiin lapsille tärkeitä lähiympäristön paikkoja

Nyt kannattaa laittaa jo muistiin ensi syksyn Minulle merkityksellinen -kampanja, joka toteutetaan euralaisissa, eurajokelaisissa, merikarvialaisissa, raumalaisissa ja porilaisissa kouluissa. Osallistu…
Veijo Setälä entisöi kirjaston satulinnaa

Pääkirjaston satulinna palasi kunnostettuna lastenosastolle

Kuvataiteilija Veijo Setälä lastenkulttuurikeskus Kruunupäästä entisöi ja puhdisti 1970-luvulla toteutetun linnan.
Kaksi nuorta naista katsovat toisiaan ja hymyilevät abstraktin maalauksen edessä, sisätila, naisilla käsissään taidemaalaustarvikkeita.

Nuori Taide 2021 -verkkotapahtuma avaa yhteyden nuorten ja ammattilaisten välille

Visuaalisen taiteen valtakunnallinen Nuori Taide 2021 -verkkotapahtuma kokoaa nuoret ja ammattilaiset keskustelemaan nuorten taiteesta ja taidemaailman ilmiöistä. Porissa sisältöjä tapahtumaan…