Uutisarkisto

Veneily

Porin Kappelinsalmen ratasilta uusitaan ─ sillan alittava veneväylä on tarkoitus sulkea rakentamistöiden ajaksi

Meri-Porissa sijaitsevan Kappelinsalmen ratasillan ali kulkeva veneväylä on kokonaan pois käytöstä alustavasti elokuun alusta marraskuuhun. Sulku johtuu Kappelinsalmen ratasillan uusimisen…
Reilun kaupan banaaneita

Kaarisillan yhtenäiskoulussa vietetään Maailman banaanipäivää

Vuosittain järjestettävän Maailman banaanipäivän tempaus järjestetään jälleen Kaarisillan yhtenäiskoulussa keskiviikkona 17. huhtikuuta. Banaanipukuiset tukioppilaat jakavat ruokalassa oppilaille jälkiruuaksi reiluja banaaneja…

Satakunnan työllisyysalueen toimipisteet tulevat Poriin, Kankaanpäähän ja Harjavaltaan

Satakunnan työllisyysalueen toimipisteet on päätetty. Tulevan työllisyysalueen keskitetyt toimipisteet sijaitsevat Porissa, Kankaanpäässä ja Harjavallassa.
Reposaaren puukortteli ilmasta kuvattuna

Reposaaren uudistunut puukortteli aloittaa toimintansa elokuussa

Reposaaren puukortteliin valmistuu kesällä 2024 peruskorjatut tilat varhaiskasvatukselle sekä perusopetukselle. Kaksi vuotta kestäneen peruskorjauksen myötä kaikki korttelin neljä rakennusta on…
Karttakuva Jokikeskuksen 2. vaiheen rakennustöiden aikaisista liikennejärjestelyistä 25.4.2024 alkaen

Jokikeskuksen viimeistely käynnissä – Etelärannan liikennejärjestelyt muuttuvat vappuviikolla

Porin Etelärannassa noin puolitoista vuotta kestäneen remontin voidaan nyt todeta olevan loppusuoralla, sillä Jokikeskuksen toisen vaiheen työmaalla tehdään parhaillaan viimeistelytöitä.…
Rottien ruokintakieltokyltti

Älä ruoki rottia – kiinnitä huomiota myös jätehuoltoon

Kevään edetessä rottahavainnot lisääntyvät. Paras ratkaisu rottien torjuntaan on lopettaa rottien ruokinta.
Yleisöä seuraamassa keskustelua SuomiAreenassa

Kesäkuisessa SuomiAreenassa puhutaan demokratiasta, sivistyksestä, vihreästä siirtymästä ja hyvinvoinnista

Suomen suurin yhteiskunnallinen festivaali, SuomiAreena, valtaa heti juhannuksen jälkeen Porin kaupungin. Ohjelman teemat nousevat suomalaisten organisaatioiden esiin nostamista aiheista, jotka…
iso oksa roikkumassa katosta tyhjässä tilassa

Käärmeiden vaellus -taidenäyttely Teljäntorilla huipentuu performanssiin 16. huhtikuuta

Teljäntorin uudessa TGT-yhteisötaidetilassa tapahtuu eläimellisiä asioita. Kokemäen Korkeaojan kylätalon pihasta kaadetut surusyreenit ovat muuttuneet suuriksi oksahäntäisiksi käärmeiksi ja vallanneet katutason…
Taustalla punertava aurinko laskemassa mereen, alareunassa kerrostaloja

Etätyö Espanjassa virkisti mieltä ja kehoa

Porin kaupungin konsernipalveluiden talous- ja hallintoyksikössä ostolaskujen toimistosihteerinä työskentelevä Heli Osmonen on juuri palannut kahden Espanjassa vietetyn kuukauden jälkeen kotiinsa…
Katujen puhdistus

Katujen kevätsiivous on käynnissä ympäri kaupunkia – huomioi siirtokehotukset

Viileän alkukevään ja pitkään jatkuneiden pakkasöiden väistyttyä Porissa on päästy aloittamaan katujen puhdistustöitä. Siivoaminen on käynnistynyt vilkkaasti liikennöidyiltä pääkaduilta, ja…