Fatbike-pyörä nojaa puuta vasten metsässä

Kirjastoista saa lainata jatkossa myös fatbikeja

Kirjastosta lainattavien välineiden valikoima on kasvanut. Porin kaupunki on hankkinut fatbike-pyöriä, joita saa lainata 24. toukokuuta alkaen kirjastokortilla Porin pääkirjastosta sekä ainakin kesän ajan Ahlaisten ja Lavian kirjastoista. Huomaathan, että vaikka pyörän laina rekisteröidään kirjastossa, pyörä noudetaan erillisestä noutopaikasta. 

Fatbike-pyörä nojaa puuta vasten metsässä

 

Fatbiken lainaaminen antaa hienon mahdollisuuden tutustua maastopyöräilyyn lähialueen metsiköissä. Pyörän voi lainata itselleen vaikka lyhyen lenkin ajaksi.  

– Porin alueen maastoissa ja lähialueilla on loistavia kohteita ihan aloittelevillekin maastopyöräilijöille. Fatbiken voi käydä lainaamassa kirjastokortilla ja suunnata vaikka oman asuinalueen urbaanipoluille tai lähimetsiin kokeilemaan, miltä pyöräily tällaisella välineellä tuntuu. Haluamme kannustaa asukkaita kokeilemaan maastopyöräilyä ja tutustumaan omaan kaupunkiin uudesta näkökulmasta, toteaa liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti.

Fatbike on oivallinen väline kokeilla maastopyöräilyä ensimmäistäkin kertaa, sillä fatbiken leveät renkaat helpottavat juurakkoisessakin maastossa ajamista. Fatbike sopii yhtä hyvin kokeneelle kuskille kuin ensikertalaisellekin. Pyörä kulkee vaivattomasti maastossa, lumella ja hiekalla.  

– Maastopyöräily on loistavaa luontoliikuntaa. Se ei ole riippuvainen säistä tai vuodenajoista. Toivottavasti mahdollisimman moni lähtee kokeilemaan fatbikea ja innostuu tästä suositusta luontoliikuntamuodosta. Eri toimijoilta on mahdollisuus myös vuokrata sekä tavallisia että sähköavusteisia fatbikeja, ja voihan sellaisen hankkia vaikka naapurin kanssa yhteiskäyttöön, mikäli oikein innostuu lajista, muistuttaa Lahti. 

Pyöriä on kahden kokoisia. Pienempi runko sopii noin 150–175 cm pituiselle käyttäjälle, suurempi runko puolestaan noin 170–190 cm pituiselle pyöräilijälle. Pyörän lisäksi saa lainaan kypärän, lukon sekä valot.  

Pyörien laina-aika on seitsemän päivää. Lainaa ei voi uusia, eikä pyöriä varata. Pyöriä lainataan vain aikuisille eli alaikäinen tarvitsee huoltajan mukaan. Pyörä lainataan kirjastosta, mutta sen noutaminen tapahtuu erikseen määritellyltä paikalta. Noutaessaan asiakas saa opastuksen fatbiken käyttöön ja pyörä säädetään käyttäjän mittoihin sopivaksi. 

Kesällä tarjolla yhteisiä lenkkejä ja fatbikejen kokeiluita   

Fatbiket on hankittu kaupungille Liikuttava luonto -liikettä ja hyvinvointia luontoreiteiltä ja kuntopoluilta -hankerahoituksella.  

– Hankkeessa on tarkoitus innostaa porilaisia liikkumaan luonnossa ja löytämään lähiluonnosta uusia paikkoja ulkoiluun. Hankkeen tavoitteena on luontoliikunnan nostaminen vielä nykyistä vahvemmin kaiken ikäisten porilaisten liikkumistottumuksiin, toteaa hankekoordinaattori Leea Toukola.  

Fatbikejä on hankittu kaupungille 24 ja vain osa lainataan kirjaston kautta. Lopuilla pyörillä on tarkoitus järjestää yhteisiä matalan kynnyksen pyörälenkkejä sekä pop up -tyylisiä testauksia ympäri Porin aluetta.  

– Matalan kynnyksen lenkit on tarkoitettu ihan kaikille ja silloin pyöräillään yhdessä maksimissaan 20 kilometrin lenkki. Fatbikejä pääsee myös testaamaan pop up -tapahtumiin, joita järjestetään kello 15-18 maanantaina 24.5. Noormarkussa Näsin luontopolulla, tiistaina 25.5. Kartanon kuntoradalla ja torstaina 27.5. Porin metsässä, kertoo Toukola. 

Fatbikejen lainapaikat:  

  • Porin pääkirjasto: nouto Luontopajalta 
  • Lavian kirjasto: nouto Ekopajalta 
  • Ahlaisten kirjasto: nouto Ahlaisten urheilijat 


Fatbike-pyörä nojaa puuta vasten metsässä