Ikääntyneet ihmiset askartelevat yhdessä

Porin perusturvan tuottavuusohjelma eteni viime vuonna

Vuoden 2020 aikana Porin perusturvan terveys- ja sairaalapalveluiden palvelualueella kehitettiin konsultaatiopalveluita ja paljon päivystyspalveluita tarvitsevien palvelukokonaisuuksia yhteistyössä Satasairaalan kanssa.

Ikääntyneet ihmiset askartelevat yhdessä

Vanhuspalveluissa palvelurakenteen keventäminen on toteutunut suunnitellusti. Samanaikaisesti lisättiin kotihoidon resurssia niin, että kotiin annettavia palveluita tarjotaan ympärivuorokautisesti.

Omaishoidon tukia tarkistettiin ja lakisääteisten vapaiden käyttömahdollisuuksia laajennettiin palvelusetelimallilla. Lisäksi kehitettiin vastuulääkäri-palveluita.

Lastensuojelussa kehitettiin yhteistyötä yhteiskumppaneiden kanssa tietojärjestelmien ja etäpalveluiden avulla. Uusien menetelmien myötä on mahdollistettu ennaltaehkäisevien palveluiden kehittäminen ja sitä kautta on saatu hillittyä asiakkaiden määrää lastensuojelussa.

Tuottavuusohjelman täytäntöönpanoa kaikilla palvelualueilla on rasittanut pitkään jatkunut koronatilanne. Koronaepidemia ja koronasta aiheutunut hoitovelka tuovat lisähaasteita tuottavuusohjelman eteenpäin viemiselle. Kuitenkin tässäkin tilanteessa tuottavuusohjelmaa on pyritty viemään suunnitelmallisesti eteenpäin.

–    Muutoksia on viety eteenpän järjestelmällisesti ja perusturvalautakuntaa on saanut hyvin tietoa tuottavuusohjelman eri etenemisvaiheista ja siihen liittyvistä toimenpiteistä ja päässyt näin omalta osaltaan vaikuttamaan myös tuottavuusohjelman eteenpäinviemiseen. Myös jatkossa lautakunta ja virkamiehet ovat merkittävässä roolissa, kun tuottavuusohjelmaa etenee, sanoo perusturvalautakunnan puheenjohtaja Sonja Myllykoski.

Monimuotoista integroitua asumista muistisairaille

Porin perusturva on lähtenyt mukaan hankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää tulevaisuudessa tulevaisuudessa monimuotoisia, toimintakyvyn säilymistä tukevia asumis- ja palvelukokonaisuuksia. Muutosten avulla iäkkäät ihmiset voivat asua turvallisesti ja he saavat tarpeidensa mukaiset palvelut myös kotiin.

Hankkeen kohteeksi on valikoitunut Uudenkoiviston vanhustentalot. Kiinteistö soveltuu erittäin hyvin projektin tavoitesisältöön ja tarve perusturvan tulevaan palvelurakenteeseen on selkeä. Ikääntyneiden palvelurakennetta voidaan keventää hallitusti ja merkittävästi, mikäli uusia kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen väliin meneviä palvelumuotoja kehitetään ja joissa voidaan tuottaa kotihoitoa keskitetysti.

Kiinteistöön on tilattu laaja kuntokartoitus ja hankkeelle on perustettu työryhmä alustavan hankesuunnitelman laatimiseen. Vanhusneuvoston edustus huomioidaan hankkeen jatkoselvityksessä.

Työhyvinvointia kehitetään

Henkilöstö on perusturvan suurin voimavara, jonka osaaminen ja pysyvyys tulee varmistaa. Esimiestyötä kehittämällä ja työhyvinvointiin panostamalla voidaan vähentää sairauspoissaoloja. Perusturvan on myös varauduttava eläköitymiseen ja turvattava henkilöstön saatavuus. Projektin toimenpiteitä on kohdennettu ensisijaisesti niille palvelualoille, jotka käyvät läpi suuria muutoksia.

–    Perusturvan henkilöstö on osallistunut suurella panoksella muutosten toteuttamiseen pandemian keskellä. Kaikesta tästä on suoriuduttu kiitettävästi. Jotta henkilöstö jaksaa tulevaisuudessakin, työhyvinvointi on asia, johon pitää panostaa myös jatkossa. Lisäksi henkilökunnalle pitää antaa mahdollisuus työssä kehittymiseen kouluttautumalla, Sonja Myllykoski muistuttaa.

 


Ikääntyneet ihmiset askartelevat yhdessä