Porin lastenkulttuurikeskuksen näyttelyistä voi ammentaa sisältöjä monenlaiseen opetukseen ja monessa ovat itse tekijöinä olleet koululaiset tai eskarilaiset.
Circwaste - kohti kiertotaloutta -hanke ja seudullinen jäteneuvonta rakentavat pakopelityyppistä pelisalkkua. Sitä on mahdollista lainata 1.4. alkaen Ympäristöpolun kautta.
Perjantaina 17.4. klo 15-18 Porin nuorisotalolla, välinevuokraamossa ja liikuntavälinepankissa on avoimet ovet. Esillä on myös korjaus- ja lainausteemaan sopivia tahoja.
Kierroksia! -oppimateriaali on ensimmäinen kestävää arkea ja kiertotaloutta käsittelevä kattava ja opetussuunnitelman mukainen oppimateriaali 3.-6. -luokkalaisille.
Porin kaupunginorkesterin Pori Sinfoniettan kenraaliharjoitukset ovat pääsääntöisesti avoimia. Lisäksi orkesteri järjestää erillisiä koululaiskonsertteja.
Pääkirjasto järjestää keväällä 2020 musiikkivinkkausta viidesluokkalaisille. Mukaan voi ilmoittautua 31.1. saakka.
Helmikuun toisella viikolla eli 10.-16.2.2020 vietetään valtakunnallista Mediataitoviikkoa. Teemaviikkoon voi osallistua esimerkiksi hyödyntäen valmiita työpajaideoita.
Pystyvätkö 8.-luokkalaiset löytämään parannuskeinon zombiepidemiaan ja pelastamaan maailman? Kirjaston pakohuoneessa se selviää.
Subscribe to feed