Porin seudun sotahistoriaa on selvitetty kuluneen vuoden aikana niin arkistojen kätköissä, haastatteluin kuin arkeologisin tutkimuksinkin. Tutkimushankkeen tarkoituksena on kartuttaa tietoa erityisesti Porin seudun sodanaikaisista vaiheista, kaupungissa sijainneesta Saksan ilmavoimien huoltokentästä sekä porilaisten ja saksalaisten arkisista kohtaamisista. Väitöskirjatutkimuksen ohella aiheesta on suunnitteilla kotirintamaa esittelevä näyttely Satakunnan Museoon.
Pala Porin keskustan katukuvan menneisyyttä palaa yleisön nähtäväksi Satakunnan Museoon: museon aulassa on syyskuun loppuun asti esillä 3D-tulosteena toteutettu yksityiskohtainen pienoismalli Isolinnankatu 14:ssa sijainneesta liike- ja asuinrakennuksesta.
Etsimme parhaillaan kahvilayrittäjää vuokralle Satakunnan Museon kahvioon (Hallituskatu 11).
Satakunnan Museossa on alkanut hanke, jossa tallennetaan talkooperinnettä. Projektia toteutetaan kesän ajan keräämällä aineistoa talkoista ja syksyllä työtä jatketaan työryhmän kera. Lisäksi talkootyön perinne lisätään elävän perinnön wikiluetteloon.
Koronapandemia muutti Rakennuskulttuuritalo Toivon ja Korsmanin talon kevään ja kesän ohjelman. Kesänäyttelyksi suunniteltu Katseet katolle siirtyy vuodella eteenpäin, kesäkuun tapahtumat peruuntuivat. Myös aukioloaikoihin on tullut muutoksia.
Satakunnan Museo, Luontotalo Arkki, Rosenlew-museo sekä Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo avautuvat yleisölle tiistaina 2.6.2020. Odotamme innolla museoiden avautumista, mutta sulkeutumisen aiheuttanutta koronaa ei todellakaan ole vielä lannistettu ja vaarana on edelleen sairastuminen. Tästä johtuen olemme tehneet erilaisia järjestelyjä ja noudatamme ohjeistusta, jonka avulla voimme tehdä museovierailusta turvallisen niin asiakkaillemme kuin henkilökunnallemmekin.
Muistatko amerikkalaisen 1980-luvun hittielokuvan, jossa teinipoika päätyi aikakoneella kotikaupunkinsa kaduille vuonna 1955? Nyt sinulla on mahdollisuus päästä samoihin tunnelmiin – Porissa!
Meneillään oleva koronaviruspandemia koskettaa kaikkia suomalaisia. Se on ainutlaatuinen ajanjakso maailman historiassa. Museoiden tehtävänä on muistaa tällaiset poikkeusajat vielä silloin, kun ne ovat painuneet historian hämärään. Tästä syystä Satakunnan museot tallentavat koronapandemiaan liittyviä ilmiötä maakunnan alueella nyt ja jatkossa.
Subscribe to feed