Hae
Haku " " palautti 6492 tulosta
Taiteilija kannustaa kamppailuun demokraattisten oikeuksien puolesta
Saksalaisen taiteilijan Nasan Turin näyttely Kamppailu avautuu Porin taidemuseossa perjantaina 28. syyskuuta.
SATAKUNNAN ALUEELLA VAARALLISEN VOIMAKASTA TUULTA - VARAUDU
Ilmatieteenlaitos on antanut tuulivaroituksen maa-alueille (27.9.2018): Lännen ja luoteen välinen tuuli on vaarallisen voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Voimakas tuuli aiheuttaa mahdollisesti puiden kaatumisia laajalla alueella sekä sähkökatkoja. Myös aallokko on kovaa ja veneet saattavat irtoilla kiinnityksistään.
AVOIMET OVET MERI-PORIN PALOASEMALLA
Tervetuloa tulevana Sunnuntaina 30.9.2018 viettämään kanssamme päivää Meri-Porin paloasemalle! Avoimet Ovet- tapahtuma järjestetään uudella asemalla, joka sijaitsee Kaanaan asuinalueella. Tapahtuma on osa Porin Päivän tapahtumia.
Vähärauman kaikki oppilaat siirtyvät väistötiloihin – Sivistyslautakunta haluaa perusteellisen selvityksen parakkikoulusta
Vähärauman koulun sisäilmaongelmiin tartutaan järein ottein ja koko koulun oppilaat siirretään väistötiloihin. Samaan aikaan sivistyslautakunta haluaa, että viipymättä valmistellaan perusteellista selvitystä parakkiratkaisusta Vähäraumalle.
Miltä näyttää urheilutalon alue 20 vuoden kuluttua – kerro ideasi Pasaasin kehittämisestä Porin päivänä
Porin kaupunki kutsuu porilaiset mukaan Pasaasin alueen kehittämiseen. Pasaasilla tarkoitetaan aluetta, joka ulottuu Keskusaukiolta vanhan linja-autoaseman, uimahallin ja urheilutalon kautta Herralahden koulun ympäristöön. Aluetta reunustavat Kuninkaantie, Itsenäisyydenkatu ja Ulvilantie.
Taiteentäyteinen koulupäivä
Koulupäivä on ihan tanssia ja sirkusta Meri-Porin yhtenäiskoululla 26.9.2018, kun päivän taiteellista ohjelmaa järjestää Porin lastenkulttuurikeskuksen Kärkikerhot.
Mielenilmauksella vaikutuksia tänään linja-autojen kulkemiseen
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton (AKT) mielenilmauksen vuoksi tänään keskiviikkona 26. syyskuuta osa paikallisliikenteen vuoroista jää ajamatta.
Porin talousarvioesitys katsoo tulevaisuuteen – kuntalaisten hyvät palvelut ja elinvoimapolitiikkaa tukevat panostukset turvataan
Porin kaupungin ensi vuoden talousarvioehdotus turvaa kuntalaisille hyvät palvelut ja sisältää elinvoimapolitiikkaa tukevia panostuksia. Näin siitä huolimatta, että taloudellinen tilanne on haasteellinen.
Miltä näyttää urheilutalon alue 20 vuoden kuluttua – kerro ideasi Pasaasin kehittämisestä Porin päivänä
Porin kaupunki kutsuu porilaiset mukaan Pasaasin alueen kehittämiseen. Pasaasilla tarkoitetaan aluetta, joka ulottuu Keskusaukiolta vanhan linja-autoaseman, uimahallin ja urheilutalon kautta Herralahden koulun ympäristöön. Aluetta reunustavat Kuninkaantie, Itsenäisyydenkatu ja Ulvilantie.
Perusturva aloittaa palvelusetelin käyttöönoton valmistelun tehostetun palveluasumisen ostopalvelupaikoissa kilpailuttamisen rinnalla
Porin perusturvalautakunta päätti 26.9. pidetyssä kokouksessa alkaa valmistella tehostetun palveluasumisen palvelusetelin käyttöönottoa. Palvelusetelin käyttöönoton valmistelun rinnalla käynnistetään myös tehostetun palveluasumisen kilpailutus puitejärjestelynä.