Uutisarkisto
Porissa suoritetaan viikonloppuna tasoristeystöitä
Porissa tehdään viikonloppuna 4–5. toukokuuta tasoristeystöitä, joista johtuen tasoristeyksiä suljetaan liikenteeltä.
Keskustan puistokatujen puhdistaminen alkaa varhain perjantaina – huomioithan siirtokehotukset
Porin keskustan puistokatujen puhdistaminen aloitetaan perjantaina 26. huhtikuuta varhain aamulla. Puhdistustöitä tehdään Pohjois-, Etelä-, Itä- ja Länsipuistoissa.
Isojoenrannantie suljetaan katutöiden ajaksi
Isojoenrannantie suljetaan läpiajoliikenteeltä keskiviikkoaamuna 24. huhtikuuta. Jalankulkijat ja pyöräilijät pääsevät kulkemaan normaalireittejä työmaan ohi.
Sampolan kadunparannustyöt alkavat ensi viikolla
Viime vuonna vahvistettu Sampolan alueen uusi asemakaava tuo muutoksia liikennejärjestelyihin tulevan kesän aikana. Muutostöitä liikennejärjestelyihin aloitetaan tekemään ensi viikolla.
Yrjönkadun ja Hallituskadun risteysalueen valmistuminen siirtyy
Kaivinkoneen rikkoutuminen keskeytti työt tänään aamupäivällä. Työn keskeytys siirtää risteysalueen valmistumista ensi viikkoon. Sääolosuhteista riippuen asfaltointi suoritetaan joko maanantain 3.12.…
Yrjönkadun ja Hallituskadun risteys suljetaan liikenteeltä tietyön ajaksi
Yrjönkadun ja Hallituskadun risteysalue suljetaan moottoriajoneuvoliikenteeltä keskiviikkoaamuna 28. marraskuuta kello 7. Risteyksessä tehdään perusparannus- ja asfaltointityötä, ja työn on tarkoitus…
Liisankatu suljetaan liikenteeltä tänään
Vesijohdon ja sadevesiviemärin kaivutyö katkaisee Antinkadun ja Liisankadun risteyksessä kääntymisen Liisankadulle lännen suuntaan tänään 22. elokuuta kello 18 alkaen. Myös…
Kaukolämpöverkon uusiminen katkaisee Luvianpuistokadun tänään
Kaukolämpöverkon uusiminen katkaisee Luvianpuistokadun kaivutyön ajaksi Äestäjänkadulta poliisilaitoksen liikenneympyrään. Työ aloitetaan torstaina 2. elokuuta kello 21.30 ja se saadaan valmiiksi…
Liikennevaloja uusitaan keskustassa
Mikonkadun ja Eteläpuiston risteyksessä uusitaan liikennevalo-opastimia. Liikennevalot otetaan pois käytöstä tänään tiistaina 15. toukokuuta kello 12 alkaen. Työ valmistuu 25.…
Koillisväylän ympyrän rakentaminen aiheuttaa muutoksia liikenteeseen
Koillisväylän ja Korjuuntien risteykseen aloitetaan uuden liikenneympyrän rakentaminen. Rakentamisen ajaksi Koillisväylä Koivulantien ja Sampsantien väliltä suljetaan maanantaina 7. toukokuuta kello…