Uutisarkisto
Jännärihaaste kutsuu lukemaan dekkareita ja jännityskirjallisuutta
Porin kaupunginkirjaston kesäinen lukuhaaste kutsuu jännityskirjallisuuden pariin. Pingottaakaan ei tarvitse, sillä haasteen kuittaamiseen riittää kolme kirjaa. Osallistumisaika on 31.8. saakka.
Ennakkoäänestys käynnissä - myös kirjastoissa pääsee äänestämään
Kuntavaalien ennakkoäänestys on käynnissä 26.5.-8.6. Kirjastoista äänestyspaikkoina ovat pääkirjasto, Noormarkun kirjasto, Reposaaren kirjasto ja kirjastoauto Ursula. Myös Itätuulen kirjaston vieressä…
Pääkirjaston satulinna palasi kunnostettuna lastenosastolle
Kuvataiteilija Veijo Setälä lastenkulttuurikeskus Kruunupäästä entisöi ja puhdisti 1970-luvulla toteutetun linnan.
Rajoitukset lievenevät Porin ja Nakkilan kirjastoissa
Kirjasto avaa koronapandemian vuoksi pois käytöstä olleita tiloja asiakaskäyttöön 25.5. alkaen.
Lasten ja nuorten harrastustoimintaan lisää lievennyksiä – kirjastojen lukusalit avataan
Satakunnan ollessa epidemiologisesti edelleen perustasolla, Porin kaupunki mahdollistaa 13–20-vuotiaiden ottelu-, kilpailu ja esiintymistoiminnan myös sisätiloissa 24. toukokuuta alkaen.
Kirjastoista saa lainata jatkossa myös fatbikeja
Kirjastosta lainattavien välineiden valikoima on kasvanut. Porin kaupunki on hankkinut fatbike-pyöriä, joita saa lainata 24. toukokuuta alkaen kirjastokortilla Porin pääkirjastosta sekä…
Helatorstain ja helatorstain aaton aukioloajat kirjastossa
Kirjaston kaikki toimipisteet ovat kiinni helatorstaina 13.5. Helatorstain aattona pääkirjasto on avoinna klo 9-19, lähikirjastot sulkevat viimeistään klo 17. Kirjastoauto…
Kirjastot siirtyvät kesäaukioloaikoihin toukokuun alussa
Kesälomakausi tuo joitakin muutoksia kirjastojen aukioloaikoihin.
Vappu vaikuttaa kirjastojen aukioloaikoihin
Vapunaattona ovet sulkeutuvat tavallista aikaisemmin, vappupäivänä kirjastot kiinni.
Kirjastot jatkavat rajoitettua palvelua
Porin ja Nakkilan kirjastot palvelevat edelleen rajoitetuin palveluin ja turvallisuuden huomioiden. Pääkirjastossa asiointiin tulee pientä helpotusta.