Uutisarkisto
Porin kaupunki palvelee kesälläkin – kesän aukioloajat koottu yhteen uutiseen
Porin kaupungin palvelut ovat saatavilla myös kesäaikaan. Aukioloajoissa on kuitenkin pieniä muutoksia, jotka kannattaa ottaa talteen. Aukioloaikoja päivitetään uutiseen aina…
Ikäihmisten päivätoiminnat ja virikekerhot, Satra sekä Viikkarin Valkaman kerhotoiminta suljettu toistaiseksi
Vanhuspalvelut sulkevat ikäihmisen päivätoiminnan ja muut virikekerhot korona viruksen leviämisen ehkäisemiseksi 17.3 alkaen toistaiseksi. Lisäksi Ulvilassa sijaitseva Santra suljetaan toistaiseksi…
Koronavirustilanne vaikuttaa perusturvan palveluihin
Pihlavan ja Pormestariluodon asukastuvat sekä Kohtaamispaikka Positiimi ovat suljettuna 16.-27.3 välisen ajan. Merikarvian työkeskus suljetaan toistaiseksi.
A-klinikan yhteispäivystys on henkilökunnan koulutusten vuoksi suljettuna torstaisin 2.4. asti
A-klinikan sairaanhoitajan ja sosiaaliterapeutin yhteispäivystys on poikkeuksellisesti suljettuna torstaisin 12.3., 19.3. 26.3. ja 2.4. henkilökunnan koulutusten vuoksi.
Kierrätyskeskuksen aukioloajoissa muutoksia tällä viikolla
Uutista päivitetty 18.2.2020: Tiiliruukin teollisuusalueella sijaitseva Porin kierrätyskeskus on sairastapauksista johtuen suljettuna 17.-23. helmikuuta.
Itsenäisyyspäivä tuo muutoksia joukkoliikenteeseen ja aukioloaikoihin
Porin Linjat ajavat itsenäisyyspäivän aattona 5. joulukuuta perjantai -vuorot ja itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta sunnuntai -vuorot.
Meri-Porin uimahalli on suljettu lauantaina
Meri-Porin uimahallin altaat on suljettu lauantaina 30.11. uintikisojen vuoksi.
Joulunaika tuo muutoksia kaupungin toimipisteiden aukioloihin
Porin kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa on poikkeuksia joulun aikaan. Osa asiakaspalvelupisteistä palvelee normaalisti ja muun muassa Satakunnan Museo ja keskustan uimahalli…
Työtaistelu sulkee liikuntapaikat, kirjastot ja nuorisotilat sekä näkyy päiväkodeissa ja terveyspalveluissa
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) työtaistelu vaikuttaa kaupungin palveluihin ensi viikon alussa. JHL:n nettisivujen mukaan lakon piiriin kuuluvat Porista nuorisotyö,…