Uutisarkisto
Kysely Porin harrastustoimijoille
Ensi vuonna on Nuori Pori Harrastaa -tapahtuman juhlavuosi: harrastustapahtuma järjestetään kymmenettä kertaa.
Kirjastoissa tapahtuu joulukuussa
Joulukuussa kirjastoissa voi muun muassa osallistua Joulupostia ikäihmisille -kampanjaan, kuulla jouluisia novelleja tai osallistua jouluiseen askarteluun. Suosittelemme kasvomaskien käyttöä kirjastoissa…
Kirjastoissa tapahtuu marraskuussa
Marraskuu tuo tuttujen tapahtumien lisäksi mukaan myös joulutunnelmia. Marraskuussa vietetään myös valtakunnallista Peliviikkoa ja Pohjoismaista kirjallisuusviikkoa.
Kirjasto kaipaa tapahtumaideoita koronan jälkeiselle ajalle
Porin kaupunginkirjasto kerää asiakkailtaan tapahtumaideoita 1.10. lähtien. Voit vastata kyselyyn kirjastossa paperisella lomakkeella, tai verkossa sähköisesti.
Porin ja Nakkilan kirjastoissa tapahtuu lokakuussa
Lokakuussa Porin ja Nakkilan kirjastoissa suunnistetaan satuihin, opetellaan tunnistamaan sieniä, keskustellaan kirjallisuudesta, tavataan hoivarobotti, opitaan digiasioista ja paljon muuta. Tervetuloa…
Puhtia syksyyn terveyden ja hyvinvoinnin tapahtumasta
Porin kaupunki järjestää yhteistyössä LiikU ry:n kanssa maksuttoman terveys ja hyvinvointi -tapahtuman 30. syyskuuta.
Kaksi luentokokonaisuutta Satakunnan Museon syksyn ohjelmassa
Satakunnan Museossa on syksyn aikana tarjolla kaksi luentokokonaisuutta. Toisessa tarkastellaan uskonnollisia liikkeitä ja ilmiöitä. Toisessa sarjassa esitellään ajankohtaisia tutkimuksia Satakunnasta.
Mitä tehdä Porissa? Tapahtuma- ja harrastuskalenteri tarjoavat laajan kattauksen tekemistä
Porin kaupungin tapahtumakalenteri on taas aktivoitunut poikkeuksellisen kevään jälkeen ja se on täyttynyt mielenkiintoisista tapahtumista. Sen rinnalta löytyy myös erillinen…
Alvar Aalto -viikko tarjoaa näyttelyitä, musiikkia, kädentaitoja, liikuntaa ja työpajoja
Alvar Aalto -viikko Porissa ja Eurassa 22.–30. elokuuta on oodi arjen kauneudelle. Viikon ohjelmisto sisältää kulttuurielämyksiä laidasta laitaan – konserteista…
Korttelifestareille 52 esiintyjähakemusta — lavalle nousee elokuussa Jackrabbit, Masid & Ebos ja monia muita paikallisia kokoonpanoja
Elokuun viimeisenä lauantaina 29. elokuuta Kauppatorin Satakieli-lavalla ja Eetunaukion lavalla järjestettäville Korttelifestareille lähetettiin 52 esiintyjähakemusta, joista valtaosa oli yhtyeitä. Korttelifestarien…