Korttelifestareiden mainoskuva

Korttelifestareille 52 esiintyjähakemusta — lavalle nousee elokuussa Jackrabbit, Masid & Ebos ja monia muita paikallisia kokoonpanoja

Elokuun viimeisenä lauantaina 29. elokuuta Kauppatorin Satakieli-lavalla ja Eetunaukion lavalla järjestettäville Korttelifestareille lähetettiin 52 esiintyjähakemusta, joista valtaosa oli yhtyeitä. Korttelifestarien työryhmästä koostuva raati käsitteli kaikki hakemukset, joiden pohjalta esiintyjiksi valittiin 22 kokoonpanoa: 16 yhtyettä, äänimaisemoidun lausuntataiteen duo, kolme tanssiesitystä sekä yksi teatteriryhmä.

Korttelifestareiden mainoskuva

– Hakemusten lukuisasta määrästä päätellen Porissa on selvästi tilausta tapahtumille, joissa paikalliset esiintyjät pääsevät nousemaan lavalle. Lavaohjelma on rakennettu siten, että esiintyjät edustavat monipuolisesti eri genrejä ja taiteenaloja sekä esittävät omaa materiaalia. Lisäksi valinnoissa huomioitiin myös esiintyjien kokemus niin, että esiintymään pääsevät sekä kokeneemmat että tuoreemmat kokoonpanot, iloitsee tapahtuman tuottaja Juuli Ojansuu.

Esiintyjiksi tapahtumaan valittiin Sun + minit, Studio move -tanssikoulun ryhmä, Harrastajateatteriryhmä Naapurit, Gaia Tribal Dancers, Oona ja Aksu, Seismic, Kiertokadun Ateljee, Grafiikka, MPR, Komplikaatio, Two of Us, Callo, Masid & Ebos, Ending Fortune, Beer Picnic, Syvä Uni, Mc Licia & Rama, Tonisami, Nenä ja Kalle Talonen, Creed sekä Jackrabbit.

– Korttelifestareihin haetaan tänä vuonna mukaan myös paikallisia toimijoita järjestämään oheisohjelmaa ja esittelemään toimintaansa. Oheisohjelmaa voi järjestää vaikka katukoriksesta köydenvetoon ja kasvomaalaukseen. Muun oheisohjelman järjestäminen tukee tapahtumaideaa yhteisöllisestä kyläjuhlasta, kannustaa Ojansuu.

Paikalliset toimijat voivat hakea mukaan 2. elokuuta asti. Vapaamuotoiseen hakemukseen voi kirjoittaa järjestäjätahon, yhteyshenkilön, idean järjestettävästä oheisohjelmasta sekä muut toiveet toivotun tilan laajuudesta ja sähkön tarpeesta. Hakemukset pyydetään sähköpostitse osoitteeseen juuli.ojansuu@gladmedia.fi.

Korttelifestarit 2020 pidetään Rakkaudella porilaisille- hyvinvointirahalla. Tapahtuma on avoin ja maksuton sekä yleisölle että toimijoille ja sen järjestää Porikorttelit.


Korttelifestareiden mainoskuva