Uutisarkisto

Lumitykit Porin metsässä

Tykitetyn lumen säilöminen saa jatkoa Porissa

Porin metsässä kokeiltiin viime vuonna ensimmäistä kertaa tykitetyn lumen säilömistä. Kokeilu onnistui odotusten mukaisesti, ja säilöttyä lunta saatiin hyödynnettyä alkutalven…
Karhuhallin pääovet

Motor Show sulkee Karhuhallin tulevana viikonloppuna

Moottoriajoneuvoja laajasti esittelevä Motor Show järjestetään tulevana viikonloppuna 5.–6. maaliskuuta Karhuhallissa. Tapahtuman rakentaminen alkaa jo torstai-iltana ja loput purkutyöt tehdään…
Lähikuva teräsuojista Liisantorin tekojääradalla talvella

Luistelijoille suunnattu kysely Liisantorin mailattoman ja mailallisen käytön kokemuksista

Luistelijoiden käyttökokemuksia kaivataan Liisantorin mailallisen ja mailattoman käytön arvioinnin taustaksi. Kysely on auki huhtikuun puoliväliin asti.
Luistelija sitomassa luistimen nauhoja talvella

Lähde viettämään talvista ulkoilupäivää Kirjuriin!

Kirjurinluoto Arenan ympäristössä järjestetään keskiviikkona 23. helmikuuta kello 10-14 koko perheen maksuton talviliikuntatapahtuma. Talvisen liikunnan riemuista pääsee päivän aikana nauttimaan…
Luistelijoita tekojääradalla marraskuussa 2021

Narukerän edustusjoukkueen perjantai-illan ottelutulos voi vaikuttaa tekojääradan sunnuntain yleisövuoroon

Narukerän edustusjoukkue pelaa perjantaina 18. helmikuuta Bandyliigan toisen puolivälieräottelunsa. Keskiviikkona Porissa pelattu avausottelu päättyi Narukerän voittoon ja jatkopaikka puolivälieräsarjassa irtoaa…
Uimakoululaisia keskustan uimahallissa

Porin uimakouluihin ilmoittautuminen alkaa ensi viikolla

Pitkän koronatauon jälkeen uimakoulut aloittavat jälleen toimintansa. Kevään aikana uimakouluja on tarjolle monen ikäisille ja tasoisille polskijoille. Aikuisille uimaopetusta on…
Palloiluhallin havainnekuva.  Lopullinen ulkonäkö määräytyy hankkeen edetessä.

Palloiluhallin hankintamenettely hyväksyttiin – seuraavaksi käynnistyy hankintavaihe

Tekninen lautakunta käsitteli Isomäen palloiluhallin hankintamenettelyä kokouksessaan 8. helmikuuta. Lautakunta hyväksyi esityksen palloiluhallin hankinnan toteuttamisesta kilpailullisena neuvottelumenettelynä. Hankkeen toteutusmuodoksi valittiin…
Eteläranta talven huurteessa

Talvilomalla tekemistä riittää niin kulttuurin kuin liikunnankin parissa

Parhaat puuhavinkit piristävään lomaviikkoon Porissa on taas koottu yhteen. Ohjelmaa on monipuolisesti kaikenikäisille ja tarjolla muun muassa erilaisia työpajoja ja…
Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta käsitteli Enäjärven koulurajoja ja Liisantorin vuoroja kokouksessaan

Sivistyslautakunta keskusteli tänään 1. helmikuuta kokouksessaan Enäjärven ja Meri-Porin koulurajoista. Samassa kokouksessa sovittiin, että jatketaan Liisantorin mailattomien ja mailallisten vuorojen…
Uima-altaassa uimareita katsomassa isolta näytöltä vesijumppaa

Liikuntapalveluiden ohjatut ryhmät alkavat Porin uimahalleissa 2. helmikuuta – uutuutena ohjattu virtuaalivesijumppa

Porin uimahalleissa ohjattujen vesijumppien kausi käynnistyy keskiviikkona 2. helmikuuta. Uutuutena uimareille on tarjolla ohjattuja virtuaalivesijumppia. Uimahallien jumppamaksuihin on myös tulossa…